Kansanedustaja Touko Aallon (vihr) mukaan sote-palveluiden valinnanvapaus itsessään ei ole ongelma. Hän uskoo ”sote-palveluiden markkinallistamisen” kuitenkin uhkaavan terveys- ja hyvinvointierojen kaventamista, kustannusten kasvun hillitsemistä sekä saumattomien hoitoketjujen turvaamista.
– Se toimii hyvänä renkinä ja julkisen sektorin täydentäjänä. Rengistä ollaan kuitenkin tekemässä isäntää viemällä markkinamalli äärimmäisyyksiin ja toteuttamalla se kertarysäyksellä. Se ei ratkaise ongelmia, vaan rikkoo toimivia rakenteita.
Aalto piti vihreiden ryhmäpuheenvuoron eduskunnan välikysymyskeskustelussa. Hänen mukaansa jokaisen ihmisen on saatava oikea-aikaista hoitoa ilman jonoja lompakon paksuudesta ja postinumerosta riippumatta.
– Palveluiden järjestäminen ja rahoitus on saatava samoihin käsiin, ja tiedon täytyy liikkua jokaisen asiakaskäynnin mukana. Siksi sote-uudistus tarvitaan, mutta ei hinnalla millä hyvänsä, Aalto sanoi.
Aalto nosti puheenvuorossaan esiin myös vihreiden vaihtoehdon sote-uudistuksen toteuttamiseksi.
– Taataan ensin saumattomat hoitoketjut ja yhdistetään sitten palveluiden rahoitus. Annetaan maakunnille verotusoikeus ja edistetään lopuksi asiakkaan valinnanvapautta ja monipuolistetaan markkinoita ilman pakkoyhtiöittämistä, Aalto sanoi.
Aalto kehotti hallitusta ottamaan koko eduskunnan mukaan sote-uudistuksen valmisteluun. Tällä hetkellä uudistusta seuraa parlamentaarinen seurantaryhmä.
– Kyse on ihmisten hoitamisesta kokonaisuutena. Siitä, miten järjestelmä auttaa parhaiten kaventamaan terveyseroja, hillitsemään kustannuskehitystä sekä takaamaan saumattomat hoivaketjut. Uudistus täytyy tehdä kansanterveys ja ihmisten yhdenvertaisuus, ei markkinat, edellä.