Daniel Lahden mukaan six-pack on vasemmistoliiton lähdettyä ja vihreiden seurattua perässä muuttunut kvartetiksi, jonka johdosta muuttujat pienenevät ja hallituksen on mahdollista viedä eteenpäin vihreiden kampittamia uudistuksia.
– On ikävää, että vihreiden vasemmistoliitolta peritty protestihenkinen fundamentalismi voitti halun tehdä töitä Suomen eteen ja työ hallituksessa jäi kesken. Muutos hallituksen kokoonpanossa tulee nähdä positiivisena tilaisuutena viedä eteenpäin työllisyyttä ja investointeja lisääviä toimenpiteitä. Hallituksen on nyt helpompi keskittyä toimiin, joilla kasvatamme ulkomaalaista rahavirtaa Suomeen, jota ilman maatamme ei suosta nosteta, sanoo Lahti tiedotteessaan.
Hän on jo aiemmin vaatinut panostuksia koulutusviennin kehittämiseen ja vihreiden lähdön myötä siihen on auennut tilaisuus. Lahden mukaan EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille tutkinto-opiskelijoille on asetettava verotuksessa valmistumisen jälkeen hyvitettävä koulutuksen omavastuuosuus.
– Siinä tapauksessa, että tutkinto-opiskelija päättäisi muuttaa pois Suomesta, eivät investoinnin riskit jäisi täysimääräisesti valtion kuitattavaksi.
Lahti patistaakin hallitusta ottamaan asian pöydälle vielä tämän syksyn aikana.
Tämän lisäksi ympäristöministeriössä on keskeneräisenä paljon asioita, joilla voidaan vauhdittaa kasvua ja työllisyyttä. Yksi suurimpia uudistamisen kohteita olisi Lahden mielestä ympäristöministeriön alla olevat lupa-asiat, jotka raskaan byrokratian ja monimutkaisuudestaan johtuen viivästyttävät investointien toteutumista.
Lahden mielestä myös ympäristöluvissa voitaisiin siirtyä yhden luukun periaatteeseen, jolloin luvan saatua rajattaisiin eri virastojen päällekkäisiä valitusoikeuksia.
Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja esittää myös, että ympäristölupiin asetettaisiin säädyllinen käsittelyn takuuaika lyhentämään lupien joutenoloa; mikäli takuuajan loppuun mennessä ei lupaa olisi käsitelty, hyväksyttäisiin lupa automaattisesti.