Vihreiden tamperelainen kansanedustaja Olli-Poika Parviainen toteaa kysymyksessään, että uutislähteiden mukaan Suomi on pakkopalauttanut myös muita kuin rikostaustaisia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä Irakiin. Irak on ollut haluton tekemään pakkopalautuksiin liittyvää yhteistyötä Suomen kanssa.
– Irak suostuu ottamaan vastaan vain Suomessa tuomittuja rikollisia sekä niitä, joilla on voimassa oleva matkustusasiakirja, mutta uutislähteiden mukaan myös rikoksiin syyllistymättömiä henkilöitä on palautettu Suomesta Irakiin.
– Tilanne Irakissa on epävakaa. Pakkopalautukset aiheuttavat epävarmuutta viranomaisten toimintaa ja sen perusteita kohtaan. Oikeusasiamiehen mukaan käännytettävälle henkilölle tulisi pääsääntöisesti antaa tieto käännytyksen ajankohdasta hyvissä ajoin, muun muassa käytettävissä oleviin oikeussuojakeinoihin liittyvien toimien mahdollistamiseksi. Näin ei julkisuudessa olevien tietojen perusteella ole kaikissa tilanteissa toimittu, kysymyksessä todetaan.
Varsinaisina kysymyksinä Olli-Poika Parviainen tiedustelee ”onko Suomen linja turvapaikanhakijoiden pakkopalautusten suhteen muuttunut, jos on, niin miten ja millä lainsäädännöllisillä perusteilla ja mikäli Suomen linja on muuttunut, montako henkilöä on pakkopalautettu esimerkiksi Irakiin?”.