Kuluvan vuoden tammikuusta alkaen uusia vihreän siirtymän investointiaikomuksia on julkistettu sadan hankkeen verran, noin 15 miljardin euron arvosta, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK.
Tämän vuoden aikana jo valmistunut 34 hanketta yhteensä lähes 2,5 miljardin euron arvosta. Sähköä käyttäviin teollisiin hankkeisiin tarvitaan kuitenkin lisää vauhtia, jotta Suomen talouskasvu toden teolla käynnistyy.
EK:n dataikkuna seuraa vihreän siirtymän investointien etenemistä eri puolella Suomea, kattaen hankkeet niiden varhaisesta aievaiheesta alkaen aina valmistumiseen asti. Hankkeet kirjataan dataikkunaan siinä vaiheessa, kun yritykset ovat itse ne tuoneet julkisuuteen.
– Vihreiden investointiaikomusten hankekanta on ylittänyt ensimmäistä kertaa 300 miljardin euron rajan. Yksittäisiä hankkeita on eri maakunnissa jo yli tuhat, kommentoi EK:n vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen.
– Erityisen kiinnostavaa on seurata hankkeita, jotka ovat varmalla pohjalla eli investointi on saatu jo valmiiksi tai siihen on sitouduttu varsinaisen investointipäätöksen tasolla. Tällaisia hankkeita dataikkunassa on jo yli 36 miljardin euron arvosta vuodesta 2021 alkaen. Luku on huomattava Suomen talouden kokoon suhteutettuna, hän jatkaa.
Näkymät vuodelle 2025
Uusia varhaisia investointiaikomuksia on vuoden 2025 aikana julkaistu sadan hankkeen verran ja 15 miljardin euron arvosta.
Uusia investointipäätöksiä on alkuvuoden aikana tehty yli 600 miljoonan euron edestä. Keskeisiä ovat olleet erityisesti sähkövarastot sekä investoinnit biokaasun ja biotuotteiden valmistukseen.
Eniten investointeja on euroissa mitattuna valmistunut biotuoteteollisuuteen, datakeskuksiin ja tehtaiden laajennuksiin. Kappalemääräisesti eniten investointeja on valmistunut sähkön hintavaihtelua tasapainottaviin sähkövarastoihin, joita on tämän vuoden aikana valmistunut jo yhdeksän.
Koko vuoden tasolla investointeja ennakoidaan valmistuvan noin 8,5 miljardin euron edestä. Suurimmat niistä kohdistuvat datakeskuksiin.
Sähköä käyttäviä investointeja tarvitaan vielä lisää
Ulla Heinosen mukaan etenemistä on tapahtunut kaikissa hankevaiheissa.
– Sähköä käyttäviin teollisiin hankkeisiin tarvittaisiin kuitenkin vielä lisää vauhtia, jotta talouskasvu toden teolla käynnistyy ja vihreä siirtymä etenee. Juuri sähköä käyttävät investoinnit luovat välttämättömiä edellytyksiä uusille sähkön tuotantoinvestoinneille – ilman niitä Suomen uusi energiatalous ei lähde isossa mittakaavassa käyntiin ja kasvattamaan kansantaloutta.
Heinosen mukaan lähikuukausina hankkeiden etenemistä auttaa suhdannekäänteen ohella toivottavasti myös hakukierroksen päätökset koskien puhtaan siirtymän hankkeiden investointitukea, verokannustimen hyödyntäminen sekä investointiluvituksen sujuvoittaminen.
– Jatkossa olisi tärkeää myös se, että alueidenkäyttölain uudistus ei vaikeuta uuden tuulivoiman rakentamista, hän arvioi.





