Verkkouutiset

Emma Kari, Maria Ohisalo ja Iiris Suomela vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Helsingissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Vihreiden idea on varastettu

Vihreillä on ongelma. Aate on kähvelletty ja puolueen toiminta takkuilee jatkuvasti.
Heikki Vento
Heikki Vento
Kirjoittaja on politiikan toimittaja.

Vihreät osaa järjestää ongelmia, kun se yrittää kavuta kannatuskuopasta ylös suureksi yleispuolueeksi. Joensuun puoluekokouksessa vaikeudet näkyivät ja kuuluivat.

Vihreiden etelään keskittyvä suosio on kutistunut selvästi. Miehiä on vähän, tai naisia on miehiin verrattuna liian paljon. Kannattajakunnan lisäksi puolueen politiikka kaipaa uutta vahvistusta.

Yritys terävöittää talouspolitiikkaa kariutui jälleen, kun vihreät meni omasta heitostaan mattoon. Kokoukselle tehty esitys sunnuntailisien poistamisesta haudattiin nopeasti.

Vihreiden suurin ongelma on se, että siltä on kähvelletty aate. Ympäristöpuolueeksi perustettu vihreät on tehnyt itsensä osittain tarpeettomaksi.

Ympäristö, ilmastonmuutoksen jarruttaminen ja kestävä kehitys löytyvät lähes kaikkien puolueiden ohjelmista. Vihreät on vastannut kiristämällä vaatimuksiaan.

Keino on tuttu takavuosilta, kun vasemmisto kamppaili palkansaajien sieluista. Taistolaiset vaativat toistuvasti ay-liikkeen esityksiä suurempia palkankorotuksia.

Alituinen julkinen riitely keskustan kanssa turpeesta vahvisti käsitystä marginaaliin ajautuvasta ympäristöpuolueesta, jolle luonto on itseisarvo.

Muilla puolueilla on enemmän reseptejä talouteen, koulutukseen ja aluepolitiikkaan. Päästöjen vähentäminen ei välttämättä ole juuri nyt tärkeintä niille, jotka murehtivat toimeentuloa, työpaikan menetystä tai yrityksensä kohtaloa.

Vihreät on puheenjohtaja Maria Ohisalon aikana kaatunut vasemmalle. Siellä puolue ajoi ansaan.

Sdp:n Sanna Marinin ja Vasemmistoliiton Li Anderssonin välissä on ahdasta. Vasemmistojohtajat ovat kokeneempia poliitikkoja kuin vihreiden päättäjät.

Vasemmistoliitto on selvinnyt hallituksessa vihreitä pienemmillä kolhuilla. Ohisalo on saanut huomattavasti suurempia mustelmia, kun muut ovat torpanneet puoleen vaatimuksia.

Ohisalo otti hallituskauden alussa erikoisen roolin. Hän piti puolueen profiilin korkealla. Siitä kärsivät ministerin tehtävät ja hallitusyhteistyö.

Vihreissä roolit olivat sekaisin. Kun puolueen ministerit riitelivät maatalousministeri Jari Lepän (kesk) kanssa, julkisuudessa rauhantekijäksi joutui eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari.

Hallituspuolueissa oman politiikan korostaminen ja kumppaneiden arvostelu kuuluvat yleensä ryhmäjohtajan tehtäviin. Puoluejohtaja tulee esiin sitten, kun kiistat pitää sopia niin, ettei kukaan menetä kasvojaan.

Ympäristöministerinä Kari on palannut perinteiseen käsikirjoitukseen. Vihreiden ja keskustan julkinen nokittelu on vaimentunut.

Ohisaloa kokeneempi Kari ja sijaispuheenjohtaja Iiris Suomela ovat keskittyneet kertomaan, mitä hallitus on saanut aikaan. He eivät kitise alituisesti siitä, kuinka muut vastustavat hyvä aikeita.

Ohisalon puheenjohtajakaudella mielikuvat vihreiden politiikan kapea-alaisuudesta ja ylimielisyydestä ovat vahvistuneet. Kannabiksen vapauttaminen, intersektionaalinen feminismi ja alkoholipolitiikan liberalisointi ovat vihreiden ydintä.

Kokemattomuuden ja erehtymättömyyden summa on ylimielisyys. Tästä tunnetuin esimerkki on vihreiden yritys politisoida ulkoministeri Pekka Haaviston toiminnan selvittely eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.

Maria Ohisalo palaa hallitukseen ympäristöministeriksi. Sen jälkeen hänen tekemisiään verrataan Karin saavutuksiin.

Ratkaisevaa on, kuinka vihreät menestyy ensi kevään eduskuntavaaleissa. Alle kymmenen prosentin ääniosuus tai tappio Vasemmistoliitolle olisivat Ohisalon puheenjohtajauran lopun alku.

Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS