Vihreiden Emma Karilta eduskuntakysely karjuporsaiden kastraatiosta

Neljän eri puolueen eläinsuojelijat kysyvät kivunlievityksestä uudessa eläinsuojelulaissa.

Vihreiden Emma Karin, perussuomalaisten Ritva Elomaan, vasemmistoliiton Silvia Modigin ja kristillisdemokraattien Antero Laukkasen kirjallisessa kysymyksessä katsotaan, että karjuporsaiden kastraatio ilman kivunlievitystä on yksi merkittävä nykyisen eläintuotannon epäkohta.

– Vaikka suuret lihatalot edellyttävät tuottajilta kipulääkityksen käyttöä, se vaikuttaa vasta operaation jälkeen. Niinpä valtaosa karjuporsaista kastroidaan ilman operaation aikaista kivunlievitystä.

Kansanedustajien mukaan ”kastraatio tuottaa porsaille kipua, joka havaitaan erityisesti porsaiden ääntelystä. Kastraatio on pyritty tyypillisesti toteuttamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa porsaan elämää, mutta eri-ikäisten porsaiden kastroinnissa ei ole havaittu selvää eroa kivun voimakkuudessa”.

Heidän mukaansa kirurgisen kastraation yhteydessä puudutus on Ruotsissa ollut porsaille pakollinen vuoden 2016 alusta saakka ja Norjassa kivunlievitys on ollut käytössä vuodesta 2002. Edustajien kysymys kuuluu ”miten hallitus aikoo varmistaa, että uudessa eläinsuojelulaissa edellytetään aukottomasti kivunlievitystä tuotantoeläimille tehtävien tuskallisten toimenpiteiden yhteydessä, kuten esimerkiksi karjuporsaiden kastraatiossa”.

Mainos