– Tämä oli vihreiden kärkitavoite, Ville Niinistö kirjoittaa blogissaan.
– Peruskoulun erityisopetuksen koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen osoitetaan lisärahaa 10 miljoonaa euroa, nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen 7,3 miljoonaa euroa ja koulutuksen laadun kehittämiseen kertaluonteisesti 10 miljoonaa euroa, hän jatkaa.
Lisäksi peruskoulujen ryhmäkokoja pienennetään ja oppimiseroja kavennetaan lisätalousarviossa ylimääräisellä 15 miljoonalla eurolla.
– Puolustimme neuvotteluissa myös korkeakoulujen rahoitusta. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen budjettikehyksessä päätetyt 16,6 miljoonan euron indeksileikkaukset kompensoidaan kokonaan kertaluonteisilla lisäyksillä, Niinistö sanoo.
Yliopisto-opiskelijoiden toimeentulon kannalta merkittävä päätös Niinistön mukaan oli, että Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n vuokra-avustuksen reilun neljän miljoonan euron säästöjä kohtuullistettiin puolella.