Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö totesi puolueensa valtuuskunnan kokouksessa Porissa, että kevään kehysriihessä tehdään merkittäviä päätöksiä Suomen tulevaisuudelle.
– Vihreät pitää järkevänä ajatusta siitä, että sopeutusta jaksotettaisiin pidemmälle aikavälille. Olisi mahdotonta ajatella, että koko edessä oleva sopeutusurakka tehtäisiin yhden vuoden aikana. Orastavalle kasvulle on annettava mahdollisuus, Ville Niinistö sanoi.
Hän totesi, että samalla on tietysti huolehdittava, ettemme syö etukäteen tulevien sukupolvien kakkua.
– Meidän on löydettävä yhteinen sävel siihen, miten ja millä aikataululla velanotto saadaan hallintaan. On aika ymmärtää myös energiapolitiikan merkitys koko julkiselle taloudelle. Vaihtotaseen parantaminen ja energia-alan työpaikat kääntäisivät Suomen yksityistä sektoria kasvuun, Ville Niinistö korosti.