Vihreät: Maakuntauudistus uhkaa romuttaa ympäristöhallinnon

Vihreiden Satu Hassi ja Ville Niinistö ovat huolissaan siitä, että hallitus on maakuntauudistuksen viime hetken muutoksella viemässä toimintaedellytykset itsenäiseltä ympäristöhallinnolta.

Entiset vihreät ympäristöministerit sanovat, että hallituksen ajamassa maakuntauudistuksessa tehtiin joulukuussa kaikessa hiljaisuudessa merkittävä linjaus: valtion ympäristöviranomaisilta ollaan viemässä mahdollisuus valvoa itsenäisesti yleistä etua ja valittaa lupapäätöksistä. Ympäristöviranomaiset eivät siis enää saisi valittaa esimerkiksi lainvastaisesta kaivosluvasta.

Nämä muutokset teki poliittisella päätöksellä reformiministerityöryhmä vasta, kun laaja lausuntokierros oli jo käyty.

Satu Hassin ja Ville Niinistön mielestä Juha Sipilän (kesk.) hallitus on määrätietoisesti romuttanut valtion ympäristöhallintoa sekä kaventamalla toimintamahdollisuuksia että leikkaamalla rahoitusta.

– Esimerkiksi luonnonsuojelun rahoitus on vain noin puolet edellisen hallituskauden parhaista vuosista ja alueellisten ympäristöviranomaisten oikeutta valittaa kuntakaavoista kavennettiin, vaikka 80 prosenttia valituksista oli hyväksytty hallinto-oikeuksissa. Toisin sanoen ympäristöviranomaiset ovat valittaneet vain, kun siihen on ollut todellista aihetta. Hallitusneuvotteluissa väläytelty ympäristöministeriön ja -hallinnon lakkauttaminen toteutetaan nyt ruohonjuuritasolla, Hassi toteaa.

– Luonto ei voi puolustaa itseään, siksi tarvitaan viranomaisia valvomaan yleistä etua. Valtion hallinnossa tarvitaan itsenäisiä, ympäristöä puolustavia viranomaisia, jotka eivät katso asioita elinkeinoelämän lyhyen aikavälin etu edellä, hän jatkaa.

– Kaikissa sivistysvaltioissa, jotka arvostavat ympäristöään, on vahva ympäristön tilaa ja lakien noudattamista valvova viranomainen. Nyt Sipilän hallitus on murentamassa koko tätä riippumattoman ympäristövalvonnan periaatetta, Niinistö sanoo.

Hän huomauttaa, että hallituksen omankin muistion mukaan muutos siirtää päätösten laillisuuden valvontaa kansalaisjärjestöille ja kansalaisille.

– Toisin kun hallitus antaa ymmärtää, viranomaisten valitusoikeus on keskeinen tapa varmistaa hyvä ja riippumaton yleistä etua puolustava valvonta, aivan kuten esimerkiksi verohallinto omalla sarallaan tekee, kertoo Niinistö.

Hassin mielestä ympäristöviranomaisilla nyt oleva oikeus valittaa lupapäätöksistä on hyvin toiminut varmistus, jota viranomaiset ovat käyttäneet harkitusti ja joka on auttanut ympäristönäkökulman huomioon ottamista jo etukäteisneuvotteluissa. Hänen mukaansa valitusoikeuden poisto ei nopeuta luvan saamista vaan heikentää päätösten lainmukaisuutta.

Mainos