Ensimmäisen allekirjoittajan puheenvuoron eduskunnassa käydyssä eläkkeensaajia koskevassa välikysymyskeskustelussa pitänyt vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto sanoo pyytäneensä eduskunnan tietotietopalvelua selvittämään, miten hallituksen toimet vaikuttavat eläkkeensaajien toimeentuloon.
”Sain laskelman eilen, ja se on hyytävää luettavaa: hallitus työntää kymmeniä tuhansia pienituloisia köyhyysrajan alapuolelle”, Alanko-Kahiluoto totesi.
Vihreät, vasemmistoliitto, SDP ja kristillisdemokraatit jättivät keskiviikkona hallituksen vastattavaksi välikysymyksen eläkkeensaajien asemasta.
Outi Alanko-Kahiluodon mukaansa asumistuen leikkaukset ja eläkkeiden indeksijäädytykset pudottavat 27 000 uutta vanhusta köyhyysrajan alapuolelle.
”Eikä laskelmassa ole vielä voitu huomioida hallituksen uhkaamia lääke- ja matkakorvausten heikentämisiä.
”Ne tulevat edelleen kasvattamaan köyhien eläkeläisten määrää.”
Nyt tehdyssä laskelmassa olivat mukana 65 vuotta täyttäneet eläkkeensaajat. Tämä tarkoittaa Alanko-Kahiluodon mukaan sitä, että köyhyyteen putoavien eläkkeensaajien määrä nousee pitkälti yli kolmellakymmenellä tuhannella ihmisellä.
Hänen mukaansa eläkkeensaajien asumistuen leikkaus koskee ikääntyneiden lisäksi myös suurta joukkoa työikäisiä työkyvyttömyyseläkkeellä olevia kuten vammaisia, pitkäaikaissairaita ja nuorena mielenterveyssyistä eläkkeelle jääneitä.
Outi Alanko-Kahiluoto luonnehti hallituksen tehneen julman arvovalinnan, ja leikanneen ”eniten niiltä, joilla on valmiiksi vähiten”.
Neljännes eläkkeensaajia
”Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus rakentaa Suomesta yhteiskuntaa, jossa kovimmat iskut kohdistuvat heikko-osaisiin. Oppositio ei tätä hyväksy”, sanoi Alanko-Kahiluoto.
Hän muistutti Suomessa olevan tällä hetkellä noin 1,5 miljoonaa eläkkeensaajaa. Heitä on siis yli neljännes suomalaisista.
”Valtaosa heistä on jo nyt pienituloisia. Neljännes eläkeläisistä saa alle tuhannen euron eläkettä. 180 000 saa niin pientä eläkettä, että he tarvitsevat pärjätäkseen myös asumistukea”, Alanko-Kahiluoto listasi.
”Eläkkeensaajat ovat keskeinen, aktiivinen ja vaikuttava osa yhteiskuntaamme. Silti he ovat monilla tavoin myös heikko-osaisimpia. Ikä ja työkyvyttömyys lisäävät sairastamista. Toimintakyky on voinut alentua ja elämänpiiri kaventua. Useimmat eläkeläiset eivät pysty tekemään päivääkään töitä kohentaakseen tulotasoaan. He tarvitsevat yhteiskunnan apua ja tukea”, hän jatkoi.
Vihreiden mukaan hallituksen päätös yhdistää eläkkeensaajien asumistuki yleiseen asumistukeen ei ole asunto- tai köyhyyspolitiikkaa.
”Kyse on siitä, että hallitus on paikkaavinaan valtiontaloutta leikkaamalla kaikkein apua tarvitsevilta, yhteiskunnan vähäosaisilta”, Alanko-Kahiluoto summasi.
Hänen mukaansa leikkauksien 60 euron suojaosa on ”pelkkää sumutusta”
”Uusille asumistuen hakijoille 60 euron leikkauskatto ei tuo minkäänlaista suojaa eikä lohtua.”
Palveluita heikennetään
Outi Alanko-Kahiluoto soimasi puheenvuorossaan myös lääke- ja matkakorvauksien leikkauksia, todeten niiden iskevän erityisesti juuri pienituloisiin.
”Hallitus aikoo myös korottaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja yhteensä 150 miljoonalla. Erityisesti korotukset kohdistetaan pitkäaikaiseen laitoshoitoon, kotona annettaviin palveluihin sekä palveluasumiseen”, hän totesi.
Kyseessä ovat vihreiden mukaan ne palveluihin, joita eläkkeensaajat tarvitsevat muita enemmän.
Outi Alanko-Kahiluodon mukaan hallitus ei ole myöskään pitänyt lupauksiaan pienituloisten verotuksen keventämisestä.
”Ensi vuodelle esitetty kunnallisveron perusvähennyksen korotus on kuitenkin minimaalinen eikä vaikuta juuri lainkaan eläkeläisten verotukseen. Hallitus petti lupauksensa”, hän sanoi.
Vihreiden mukaan hallituksen toimet johtavat myös palveluiden heikkenemiseen.
”Peruspalvelujen valtionosuusindeksin jäädyttäminen heikentää palveluita suoraan. Vanhuspalvelujen henkilöstömitoituksia pienennetään. Tulevaisuudessa ikääntyneemme hoitaa pienempi joukko hoitajia vähemmällä koulutuksella.”
Kahiluoto summasi sanomansa seuraavan epäluottamuslause-esitykseen, jossa hän esitti, että eduskunta katsoo hallituksen heikentävänä toimillaan kohtuuttomasti eläkkeensaajien tilannetta.