Yhdysvaltojen ilmavoimien F-22 Raptor-hävittäjät saapuivat maanantaina Romaniaan lähelle Mustanmeren rantaa, Ukrainaa, Krimiä ja Venäjää.
Kaksi Raptoria pysytteli Romaniassa jonkin aikaa ja palasi sitten hetkeksi Britanniaan ennen matkaa seuraavaan Naton liittolaismaahan.
Koneiden nopeilla vierailuilla pyritään osoittamaan, kuinka pikaisesti Yhdysvaltojen kovimmat ilmaherruushävittäjät saadaan tarvittaessa Nato-liittolaisen kamaralle.
Asiasta uutisoivan CNN:n mukaan maailman kenties kehittyneimpien hävittäjäkoneiden nopea vierailu Romaniassa on tarkoitettu viestiksi sekä Yhdysvaltojen itäeurooppalaisille Nato-kumppaneille että Venäjälle.
Romanian ilmavoimien esikuntapäällikkö Laurian Anastasof sanoo Venäjän toimien sen lähialueilla huolestuttavan paikallisia Naton jäseniä.
”He lisäävät lentotoimintaansa, lisäävät operaatioitaan, lisäävät harjoittelutoimintaansa”, Anastasof kertoo.
”Tämä näkyy meillä joka päivä”, hän jatkaa.
Yhdysvaltojen Romanian suurlähettiläs Hans Klemm otti koneet vastaan maanantaina. Hän korosti Yhdysvaltojen ja Romanian olevan sitoutuneita Nato-velvoitteidensa täyttämiseen.
”Venäjän aggressio on luonut runsaasti epävakautta tähän maailmankolkkaan viimeisen parin kolmen vuoden aikana.”
Eurooppaa kiertävät Raptorit saapuivat ilman ennakkoilmoitusta Britanniaan kaksi viikkoa sitten. Kyseessä on vasta toinen kerta, kun Raptoreita on saatu Yhdysvaltojen Euroopan joukkojen alaisuuteen.
Yhdysvaltojen Euroopan joukkojen nykyinen doktriini on suunnattu vahvasti mahdollisten Venäjän aggressioiden torjuntaan. Yhdysvallat on myös päättänyt nelinkertaistaa Euroopan sotilasmenonsa.