Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on huolissaan maailmalle lentojen peruuntumisen vuoksi jumiin jääneiden suomalaisten tilanteesta.
Hallitus on kehottanut kaikkia ulkomailla olevia palaamaan Suomeen. Monien kohdalla kehotuksen noudattaminen on muodostunut mahdottomuudeksi.
– Viestejä maailmalta tulee koko ajan. Lentoja on peruttu ja huoli viikkojen päässä odottavienkin lentojen peruuttamisesta on suuri. Esimerkiksi Espanjassa ja myös Thaimaassa on paljon suomalaisia, joiden pitäisi ja jotka haluavat palata pikaisesti Suomeen, mutta tämä ei ole onnistunut. Hallituksen pitäisi pohtia esimerkiksi omia lentoja alueilta mistä tarve on suuri, esittää kansanedustaja Timo Heinonen.
Heinonen nosti asian esille valmiuslakiesitysten käsittelyn yhteydessä viime yönä eduskunnassa. Paikalla oli myös ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).
– Nostin vakavan huolen esille ja myös sen, että vastauksia ei ole maailmalla saatu. Tiedotus ei ole toiminut nyt sillä tavalla, miten sen tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia.
Maailmalla on myös paljon suomalaisia nuoria vaihto-oppilaita ja urheilijoita sekä työtehtävissä yritysten lähettäminä olleita ihmisiä. Osa on jo keskeyttänyt matkansa ja päässyt Suomeen, mutta monilla on paluun kanssa ongelmia.
– Näitä huolestuneita viestejä tulee nyt kaikilta mantereilta. Ulkoministeriön on syytä lisätä resursseja nyt siihen, että yhteyksiä saadaan ja vastauksia ja myös apuja vaikeissa tilanteissa, Heinonen vaatii.