Työnantajayrityksistä 26 prosenttia eli noin 22 000 harjoittaa vientiä tai toimii ulkomailla. Määrä on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n yrityskyselyiden korkein mittaustulos ja noin 6 000 suurempi kuin vuonna 2008 ennen finanssikriisin puhkeamista.
Team Finlandin sisällä on tapahtunut merkittävää keskittymistä, kun Tekes ja Finpro yhdistyivät vuoden alussa Business Finland -nimen alle.
EK:n yrityskyselyn mukaan pk-yritykset odottavat Business Finlandilta ennen muuta konkreettista hyötyä suoraan kohdemarkkinoilla esimerkiksi asiakaskontaktien ja verkostojen muodossa.
Kyselyn mukaan Team Finland on tavoittanut keskimääräistä paremmin voimakasta kasvua hakevat kansainvälistyjät. Sen sijaan palvelut pitäisi saada ulotettua kattavammin myös niille, jotka vasta käynnistävät vientiään. Uudellamaalla sijaitsevat yritykset käyttävät Team Finlandin ja erityisesti sen ulkomaanverkoston palveluita muuta maata aktiivisemmin.
Vientiyrityksistä 21 prosenttia oli käyttänyt Team Finlandin ulkomaanverkoston palveluita. Aktiivisimpia ulkomaanverkoston käyttäjiä ovat teollisuus, keskisuuret ja kasvuvaiheen yritykset. Verkoston vahvistamista toivottiin eniten lähialueille (50 % yrityksistä). Eniten mainintoja saivat Ruotsi, Venäjä, Saksa, Kiina ja Norja.
Yritykset odottavat Business Finlandilta erityisesti yhteyshenkilöä, joka opastaisi verkoston palveluissa (58 % yrityksistä piti tärkeänä) sekä kohdemarkkinoilta löytyviä yrityslähtöisiä palveluja (56 % yrityksistä piti tärkeänä).
Yksittäisistä palveluista pidettiin tarpeellisimpana myynnin ja markkinoinnin tukea (38 %) ja verkostoitumisapua (38 %).
– Kehitys on kulkenut viime vuosina vastakkaisiin suuntiin: yritysten kansainvälistymisaktiivisuus on lisääntynyt samalla kun julkisia resursseja on karsittu. Nyt on tärkeää kuulla pk-sektorin viesti siitä, että ulkomaanverkostoa on syytä vahvistaa ja nostaa muiden Pohjoismaiden tasolle, sanoo EK:n kansainvälistymisasiantuntija Simo Karetie.
Yrityskysely toteutettiin EK:n Pk-Pulssin yhteydessä. Kyselyyn vastasi marras-joulukuussa 2017 yhteensä 517 pk-työnantajaa.