Suomi on maailman mittakaavassa lilliputtikokoinen, vientivetoinen talous. Taloustieteilijöiden keskuudessa on pitkään vallinnut yhteisymmärrys, että kaikkien suomalaisten palkankorotusvara määrittyy lopulta sitä kautta, pärjääkö taloutemme kokonaisuutena ja erityisesti menestymmekö maailmanmarkkinoilla korkean osaamisen tuotteillamme.
Vientimenestys ja talouskasvu mahdollistavat lopulta myös muiden alojen palkankorotukset. Kaikkien toive ja tavoite on tietenkin se, että palkkoja voitaisiin nostaa. Talouskasvuahan tavoitellaan sen vuoksi, että elintaso kasvaisi ja kaikista voitaisiin pitää huolta.
Kilpailukyvyn merkitys kävi erityisen selväksi, kun jämähdimme finanssikriisin jälkeen talouden ”menetettyyn vuosikymmeneen”. Yhtenä keskeisistä syistä oli kustannuskilpailukyvyn romahdus: palkat nousivat, vaikka tuottavuus ei olisi antanut sille katetta. Kriisin jälkeen Suomessa on etsitty tietä palkanmuodostuksen malliin, jossa palkansaajien ostovoimaa nostettaisiin kestävästi – talouskasvu ja globaali kilpailu huomioiden.
Vuonna 2015 kaksi taloustieteen ansioitunutta tohtoria, silloinen Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen ja Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg laativat valtioneuvoston kanslian tilauksesta kattavan talousraportin nimeltä ”Strategia Suomelle”. Raportissa syvennyttiin muun muassa mainittuun kustannuskilpailukykyongelmaan – toki muihinkin Suomen talouden rakenteellisiin haasteisiin.
Raportista löytyy kattavat taloustieteelliset perustelut palkanmuodostuksen vientivetoisuudelle. Suosittelen lukemaan täältä.
Raportissa pohdittiin eri vaihtoehtoja vientivetoisen mallin luomiseksi, joista ensisijainen oli työmarkkinoiden oma sopiminen. Esille nostettiin kuitenkin myös valtion raamitus. Raportissa ehdotettiin, että valtakunnansovittelijan toimeksiantoa voisi tarkentaa, jos malli ei muuten ala syntymään.
2015 alkaen Juha Sipilän hallitus yritti kätilöidä vientivetoista palkkamallia. Työmarkkinoilla myllersi muutenkin. EK lopetti keskitetyt työmarkkinasopimukset. Myöhemmin Metsäteollisuus lopetti yleissitovuuden toimialallaan ja siirtyi yrityskohtaiseen sopimiseen.
Monet odottivat, että hässäkän päätteeksi työmarkkinajärjestöt saisivat vakaan palkanmuodostusmallin aikaan.
Toisin kuitenkin kävi ja epävarmuus jatkui. Lopulta 2022 kierroksella päädyttiin julkisen sektorin palkkajohtajuuteen, mikä on pitkällä aikavälillä mahdotonta. Ja vielä tilanteessa, jossa Suomi velkaantuu hurjalla tahdilla ja peruspalvelujen rahoitus horjuu.
Oli selvää, että jotain tarvitsee tehdä. Säätytalolla asiaa harkittiin tarkkaan. Yhdeksi vaihtoehdoksi oli jäänyt elämään Borgin ja Vartiaisen ehdotus.
Kirjaus päätettiin tehdä. Kyseessä on niin keskeinen osa talous ja työmarkkinoita, että asiaa ei voi sivuuttaa. Tekemättä ei voi jättää.
Lopulta hallitusohjelmaan päätyi seuraava linjaus:
”Suomen pitkän tähtäimen kilpailukyvyn vahvistamiseksi hallitus vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia. Laissa työriitojen sovittelusta säädetään, että palkantarkastusten yleistä linjaa ei voida ylittää valtakunnansovittelijan toimistosta tai sovittelulautakunnan toimesta annettavalla sovintoehdotuksella.”
Linjaus ei siis koske sopimista vaan valtakunnansovittelijan ja sovittelulautakunnan työtä. Neuvottelut, työtaistelut ja sopiminen säilyvät tavanomaisina käytäntöinä palkanmuodostuksessa. Samoin ikääntymisestä johtuva työvoimapula parantaa työntekijöiden neuvotteluvoimaa koko ajan.
Talouskasvu mahdollistaa elintason nousun kaikille – se on pohja myös laajalle hyvinvointiyhteiskunnallemme. Kasvu on myös edellytys palkkojen nousulle. Talouskasvun ytimessä on maailmalla menestyvä vientiteollisuus.
Suomen #työmarkkinat olisi pitänyt päivittää jo 90-luvulla.
Uudistukset tähtäävät erityisesti siihen, että pienyritykset uskaltaisivat palkata. Pitkällä tähtäimellä vain menestyvät yritykset mahdollistavat palkkatason nousun ja laajat julkiset palvelut.#talous #työ pic.twitter.com/4e17pmASlU
— Ville Valkonen (@ville_valkonen) June 26, 2023