Elinkeinoelämän keskusliitto ei tee jäsenliittoja velvoittavia suosituksia palkkaratkaisuista tai laajempia tulopoliittisia kokonaisratkaisuja. Taustalla on EK:n tavoite lisätä määrätietoisesti yrityksissä tapahtuvaa paikallista sopimista, jota toimialaliitot tukevat.
– Nykyistä joustavampi ja yritysten tilanteen paremmin huomioiva työmarkkinamalli on edellytys jatkuvan talouskasvun aikaansaamiseksi ja Suomen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi tulevaisuudessa, vientiteollisuuden liitot Kemianteollisuus ry, Metsäteollisuus ry ja Teknologiateollisuus ry toteavat kannanotossaan.
Keskitetty tulopolitiikka on johtanut siihen, että suomalaiset työmarkkinat eivät ole uudistuneet samaan tahtiin keskeisten kilpailijamaidemme kanssa. Esimerkiksi Ruotsi luopui keskitetystä tulopolitiikasta jo yli 20 vuotta sitten:
– Ruotsissa päätökset kustannuskehityksestä ja joustavista työehdoista tehdään työpaikoilla, joissa myös tunnetaan markkinoiden tilanne parhaiten, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen toteaa.
Kun päätökset kustannuskehityksestä ja työehdoista siirretään liittotasolle ja työpaikoille, pystytään nykyistä paremmin vastaamaan kansainvälisen kilpailun haasteisiin.
– Olemme valmiit ottamaan vastuun työmarkkinoiden uudistamisesta vientivetoisen työmarkkinamallin johdolla hyvässä yhteistyössä muiden toimialojen kanssa, Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jorma Turunen sanoo.
Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä toteaa, että työmarkkinatoiminnassa yhteistyöllä ja tiiviillä keskusteluyhteydellä on tärkeä rooli.
– EK:n merkitys keskustelun edistäjänä on kiistaton myös tulevaisuudessa, ja EK:n päätös oman toimintatapansa muuttamisesta on merkittävä askel uuden suomalaisen työmarkkinamallin rakentamisessa, Leppä sanoo.