Vientirahoituksen hankkiminen on vaikeaa pk-yrityksille maailmanlaajuisesti

Maailmanlaajuisesti yli puolet pk-yrityksistä kärsii rahoitusongelmista kansainvälisessä kaupassa, käy ilmi tuoreesta Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n raportista.

Tiukentunut pankkisääntely on kasvattanut kuluja ja vaikeuttanut viennin rahoitusta, osoittaa tuore Kansainvälisen kauppakamarin ICC Trade & Finance 2015 -raportti. Maailmanlaajuiseen kyselyyn vastasi 482 pankkia 112 maasta.

Pankkitoiminnan kiristynyt sääntely on vaikuttanut eniten pienten ja keskisuurten yritysten rahoitukseen. Yli 53 prosentilla pk-yrityksistä on vaikeuksia hankkia vientirahoitusta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yksityiset pankit ovat joutuneet tiukentamaan rahoituspolitiikkaansa, ja valtiollisten vientiluottolaitosten valtuuksia on laajennettu.

– On hullunkurista, että valtiot tiukentavat sääntelyllä yksityistä rahoitusta ja samalla joutuvat lisäämään julkista rahoitusta, toteaa Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja, Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa komission tuoreet viestit pankkisääntelyn keventämiseksi ovat tervetulleita.

Ongelmia yrityksille aiheuttaa kasvavasta markkinoiden epävarmuudesta johtuva riskienhallinta ja maksutapojen osaamaton käyttö.

ICC :n raportti ennustaa maailmantalouden kasvun jäävän tänä vuonna alle 3 prosenttiin, mutta 63 prosenttia pankeista uskoo kaupan rahoituksen kysynnän kasvavan.

Mainos