Vienti Venäjälle polki paikoillaan alkuvuonna

Venäjä oli tammi-maaliskuussa vasta Suomen kuudenneksi suurin vientimaa Kiinan jälkeen,

Suomen tavaravienti Venäjälle pysyi Tullin mukaan tammi-maaliskuussa viime vuoden vastaavan ajanjakson tasolla. Vienti oli arvoltaan 757 miljoonaa euroa.

Vienti Venäjälle väheni vuosina 2013-2016, mutta viime vuonna se kasvoi 15 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Venäjän osuus Suomen viennistä oli tammi-maaliskuussa 4,9 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 5,2 prosenttia ja koko viime vuonna 5,7 prosenttia.

Venäjä oli tammi-maaliskuussa Suomen kuudenneksi suurin vientimaa. Vielä viime vuonna Venäjä oli viidennellä sijalla, mutta Kiina on kirinyt vuoden aikana ohitse. Vuosikymmenen alkupuolella Venäjä oli vuosittain Suomem toiseksi tai kolmanneksi suurin vientimaa.

Tuonti Venäjältä väheni tammi-maaliskuussa vuodentakaisesta kolme prosenttia vajaaseen 2,4 miljardiin euroon. Venäjän osuus Suomen koko tuonnista supistui edellisvuoden tammi-maaliskuun 16 prosentista 14,7 prosenttiin. Koko viime vuonna Venäjän osuus tuonnista oli 13,2 prosenttia.

Tuonnissa Venäjä oli toiseksi suurin Saksan jälkeen ja Ruotsia ennen. Kokonaiskauppavaihdon mukaan laskettuna Venäjä oli tammi-maaliskuussa Suomen kolmanneksi suurin kauppakumppani Saksan ja Ruotsin jälkeen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kaupassa Venäjän kanssa kauppataseen alijäämää kertyi 1,6 miljardia euroa tammi-maaliskuussa. Viime vuoden tammi-maaliskuussa vaje oli 1,7 miljardia euroa. Koko viime vuonna vajetta tuli lähes 4,8 miljardia euroa, mikä oli selvästi enemmän kuin edellisenä vuonna. Suurimmillaan 2010-luvulla vuosittaista vajetta Venäjän-kaupassa on tullut lähes kuusi miljardia euroa.

Suomi vie Venäjälle erityisesti koneita ja laitteita, kemianteollisuuden tuotteita sekä paperia ja pahvia. Venäjältä tuodaan enimmäkseen energiatuotteita, kaivannaisia ja peruskemikaaleja.

Vertailuna Suomen vienti Saksaan kasvoi alkuvuonna jyrkästi, Ruotsiin selvästi hitaammin. Tuonti Saksasta kasvoi niin ikään selvästi, mutta tuonti Ruotsista jäi lähes vuodentakaiselle tasolle.

Mainos