Tavaroiden ja palveluiden viennin arvo kasvoi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 0,6 miljardia euroa eli 2 prosenttia vuotta aiemmasta, kertoo Tilastokeskus.
Valtaosa kasvusta tuli tavaroiden viennistä, mutta palveluidenkin vienti kasvoi loppuvuonna noin prosentin vuodentakaisesta.
– Palveluiden viennin arvo nousi lähes 11 miljardiin euroon, mikä on ennätyksellisen korkea luku yksittäisellä neljänneksellä, Tilastokeskuksen yliaktuaari Reetta Karinluoma kertoo tiedotteessa.
Palveluviennissä Yhdysvallat pysytteli tärkeimpänä kauppakumppanina, ja sen osuus koko Suomen palveluviennistä oli vuoden viimeisellä neljänneksellä noin 13 prosenttia. Toiseksi tärkein kauppakumppani oli Ruotsi, jonka osuus oli noin prosenttiyksikön pienempi.
– Palveluvienti sekä Yhdysvaltoihin että Ruotsiin kuitenkin väheni vuodentakaisesta. Yhdysvaltain-viennissä lasku oli selvästi suurempi, peräti 27 prosenttia. Neljännesvuosien välinen vaihtelu on tyypillistä Yhdysvaltain-viennille, joten tästä ei voi tehdä johtopäätöksiä kauppasuhteiden muutoksista, Karinluoma kertoo.
Palveluviennin suurimmat erät olivat loppuvuonna televiestintä-, tietotekniikka- ja tietopalvelut sekä muut liike-elämän palvelut. Televiestintä-, tietotekniikka- ja tietopalveluiden osuus koko palveluviennistä oli vuoden viimeisellä neljänneksellä 32 %. Muissa liike-elämän palveluissa vastaava osuus oli 28 %.
– Viestintä- ja tietotekniikkapalveluiden arvo laski vuodentakaisesta, kun taas muissa liike-elämän palveluissa nähtiin loppuvuonna yli viidenneksen kasvu. Tässä alaerässä kasvu on jatkunut tasaisesti koko 2020-luvun.
Koko vuonna 2025 palveluviennin arvo laski yhden prosentin. Tavaraviennin arvo sen sijaan nousi noin 4 prosenttia.
– Tavaraviennin arvo oli kolmanneksi korkein vuosien 2013 ja 2025 välisellä jaksolla. Huippuvuoteen 2022 verrattuna tavaraviennin arvo oli kuitenkin kymmenen prosenttia pienempi, Karinluoma toteaa.
Tavaraa meni eniten Ruotsiin ja toiseksi eniten Yhdysvaltoihin.
– Tavaravienti Yhdysvaltoihin kasvoi viime vuonna 13 prosenttia edeltävään vuoteen verrattuna. Tasoa nosti etenkin suuri risteilijätoimitus. Ruotsin-tavaraviennissä kasvu oli maltillisempaa, noin kolme prosenttia.
Palveluvienti Yhdysvaltoihin ja Ruotsiin laski myös koko vuoden tasolla. Yhdysvaltoihin vietyjen palveluiden arvo väheni noin 4 prosenttia ja Ruotsiin vietyjen palveluiden arvo vajaat 3 prosenttia.
– Kasvua nähtiin sen sijaan esimerkiksi Iso-Britanniaan ja Irlantiin suuntautuvassa palveluviennissä. Vuosikymmenen alkuun verrattuna palveluvienti Irlantiin on kasvanut yli 70 prosentilla, Karinluoma kertoo.