Viennin arvo laski viime vuonna neljä prosenttia – kauppataseen alijäämä kasvoi huomattavasti

Suomen tavaraviennin arvo laski viime vuonna neljä prosenttia. Vienti oli arvoltaan 51,7 miljardia euroa, kertoo Tulli.

Tuonnin arvo sen sijaan pysyi lähes edellisvuoden tasolla ja oli arvoltaan 54,6 miljardia euroa. Vuonna 2015 vienti laski myös neljä prosenttia, mutta tuonti väheni kuusi prosenttia.

Kauppataseen alijäämä kasvoi viime vuonna huomattavasti edellisvuoteen verrattuna. Kauppatase jäi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 2,9 miljardia euroa alijäämäiseksi. Vaje oli suurin sitten vuoden 2011, jolloin kauppataseen alijäämä oli 3,7 miljardia euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Alijäämä EU-maiden kanssa käydyssä kaupassa kasvoi yli 3,3 miljardiin euroon viime vuonna.

EU-maiden ulkopuolisten maiden kanssa käytävä kauppa oli puolestaan ylijäämäistä 415 miljoonaa euroa.

Vuonna 2015 kauppataseen alijäämä oli vain 613 miljoonaa euroa, EU-maiden kanssa käydyssä kaupassa vajetta kertyi tuolloin 2,3 miljardia euroa, mutta EU:n ulkopuolisten maiden kanssa käyty kauppa oli 1,7 miljardia euroa ylijäämäistä.

Lähes kaikkien päätoimialojen vienti oli viime vuonna alavireistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kokonaistuonti jäi viime vuonna edeltävän vuoden tasolle. Investointitavaroiden tuonti kasvoi reippaasti. Kuljetusvälineiden tuonti kasvoi eniten. Kulutustavaroiden tuonti oli myös kasvussa. Energiatuotteiden sekä raaka-aineiden ja tuotantohyödykkeiden tuonti sen sijaan laski.

EU-maihin suuntautunut vienti laski viime vuonna neljä prosenttia. Vienti euroalueelle laski saman verran. Vienti EU:n ulkopuolisiin maihin väheni viisi prosenttia. Vuonna 2015 vienti EU-maihin väheni yhden prosentin ja vienti EU:n ulkopuolelle väheni kahdeksan prosenttia.

Tuonti kaikista EU-maista oli viime vuonna samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2015 EU-tuonti kasvoi yhden prosentin. Tuonti EU-maiden ulkopuolelta kasvoi viime vuonna yhden prosentin. Vuotta aiemmin ulkokaupan tuonti laski 15 prosenttia.

Mainos