Vetoapua kaivataan – töyssy voi kääntää kuluttajien luottamuksen laskuun

Kuluttajien luottamus on kasvanut joulukuussa vahvemmaksi kuin moneen vuoteen, mutta Danske Bankin ja Hypon ekonomistit ovat vielä varovaisia lukuja tulkitessaan.

Tilastokeskuksen mittaama kuluttajien luottamus vahvistui edelleen joulukuussa. Kuluttajien näkemys Suomen taloudesta oli hyvin valoisa. Luottamus talouteen oli viimeksi yhtä vahvaa helmikuussa 2011.

Myös kuluttajien arvio työttömyyden kehityksestä oli optimistinen, mutta odotukset kuluttajan omasta taloudesta olivat edelleen varovaiset.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Danske Bankissa arvioidaan, että erityisesti kuluttajien näkemykset Suomen talouden tilasta ovat nousseet viime aikoina, kun yleinen uutisointi Suomen taloudesta on muuttunut positiivisemmaksi kasvun piristyessä ja työttömyyden laskiessa.

Ensi vuonna Danske Bankin ekonomisti Henna Mikkonen odottaa kulutuksen kasvun hiipuvan kuluttajien optimismista huolimatta. Vaikka koro ovat matalat, niin palkat eivät juuri nouse ja inflaatio syö ostovoiman kasvua.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Suomen talouden käyntiin lähtenyt elpyminen kaipaisi kipeästi vetoapua myös muilta talouden sektoreilta; erityisesti viennistä ja investoinneista, Mikkonen muistuttaa Danske Bankin tiedotteessa.

Myös Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvelee luottamuslukujen lepäävän osin myönteisen talousuutisoinnin ja yleistunnelman harteilla.

– Syksyn aikana levinneet uutiset taantuman taittumisesta ja rakennusalan vahvasta vedosta ovat nostaneet odotuksia, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt vaisu vauhti ja tahmea työttömyys. Mahdollinen töyssy hentoon kasvuun voi kääntää ripeästi myös kuluttajien luottamuksen laskukierteeseen, Brotherus varoittaa Hypon tiedotteessa.

Mainos