Vesistöjen omilla mikrobeilla rehevöitymisen kimppuun

Luontaisiin keinoihin perustuvaa rehevöitymisen hillintää testataan Suomessa. Tavoitteena on saada erityisesti sisävesien pienpuhdistamoiden tehokkuutta parannettua.

Suuret vedenpuhdistamot pystyvät parhaimmillaankin poistamaan jäteveden typestä noin 90 prosenttia. Pienpuhdistamoille tulevasta typestä huomattavasti suurempi osa päätyy rehevöittämään vesistöjä.

– Testaamme uutta menetelmää, joka perustuu vesistöjen omaan mikrobitoimintaan. Osa puhdistamoiden purkuvedestä ohjataan alapuolisen vesistön pohjakerrostumiin. Siellä sedimentin omien mikrobien toiminta muuttaa purkuveden nitraattitypen typpikaasuksi, sanoo nelivuotisen projektin vastuullinen johtaja professori Lauri Arvola.

Tutkimuksessa seurataan samalla, miten menetelmä vaikuttaa typen määrään ilmakehässä ja kuinka sinilevät reagoivat.

Luonnon omien keinojen hyödyntäminen voi vähentää merkittävästi alapuoliseen vesistöön kohdistuvaa typpikuormitusta. Myös jätevedenpuhdistuksen kustannusten odotetaan pienenevän, kun kehitteillä olevan työvälineen avulla vesienhoitotoimenpiteitä päästään ohjaamaan vesistökohtaisesti.

Työvälineen kehittelyssä käytetään mallinnusta, jossa tarkastellaan Vanajaveden ja Porvoonjoen valuma-alueita.

Hankkeen vastuutahona on Helsingin yliopiston Lammin biologinen asema. Hankkeen kokonaisrahoitus on noin 1,2 miljoonaa euroa, josta EU:n rahoitusosuus on puolet. Ympäristöministeriö, Hämeen Liitto sekä Hämeenlinnan Seudun Vesi, Janakkalan vesi ja Valkeakosken kaupunki tukevat hanketta yhteensä 150 000 eurolla.

Mainos