Haamuverkot ovat kalastajien menettämiä pyydyksiä, jotka kalastavat merissä ja vesistöissä itsekseen. Ne ovat haitta eläimille ja osa merten muoviongelmaa. Suomen ympäristökeskus SYKE ja Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL r.y. ovat alkaneet selvittää Selkämeren haamuverkkotilannetta.
– Vesissämme olevien haamuverkkojen sijainnista ja määrästä ei ole tietoa, emmekä pysty luotettavasti arvioimaan, miten suurta haittaa ne aiheuttavat. Tällä hetkellä haamuverkkojen keräämistä ei ole organisoitu eikä asiasta tiedoteta, toteaa SYKEn ryhmäpäällikkö Mika Raateoja tiedotteessa.
Tavoitteena on kehittää Suomen aluevesien oloihin soveltuvia menetelmiä haamuverkkojen keräämiseen. Hanke toteutetaan yhteistyössä ammattikalastajien kanssa, jotka nykyisinkin keräävät merestä löytyvää roskaa ja haamuverkkoja.
Tarkempaa tietoa Selkämeren tilanteesta saadaan loppukesällä, kun haamuverkkoja lähdetään keräämään kalastusaluksella.
Alustavien tulosten mukaan Suomessa kaupallinen kalastus ei nykyisellään näytä olevan merkittävä haamuverkkojen lähde.
– Meillä Suomessa avomerialueen verkkopyynti on käytännössä loppunut, eikä ammattikalastus ole siinä mielessä haamuverkkojen aiheuttaja. Sen sijaan käyttämättä jääneitä pyydyksiä riittää maissa. Esimerkiksi kalasatamiin on kertynyt rikkoutuneita, nykysäädösten vastaisia tai muuten käyttökelvottomia pyydyksiä”, kertoo Suomen ammattikalastajaliitto SAKL r.y:n toimitusjohtaja Kim Jordas.
Haamuverkot eivät ole uusi ilmiö
Haamuverkot eivät pyydystä pelkästään kalaa. Matalissa vesissä oleviin pyydyksiin takertuu kalojen lisäksi merilintuja ja hylkyjen yhteydessä oleviin pyydyksiin takertuu hylkeitä.
Näistä kaikista haamuverkkojen saalislajeista on havaintoja myös Itämerellä. Haamuverkkojen saalis ei tule ihmisten eikä eläinten ravinnoksi vaan on hukkaan heitetty.
Haamuverkot jatkavat pyydystämistä kauan, tyypillisesti kuukausien ajan, mutta maailman merien syvänteissä jopa vuosikausia. Ajan kuluessa verkot painuvat pohjaan niihin kertyvän saaliin takia. Lisäksi ne limoittuvat, jolloin niiden kalastavuus heikkenee.
Haamuverkot eivät ole uusi ilmiö. Maailmalla aihe nousi keskusteluun 2000-luvulla merten muoviongelman myötä, mutta itse ilmiö juontaa juurensa 1900-luvun puoliväliin.
Silloin pyydysten valmistusmateriaalina käytettyjä luonnonkuituja alettiin korvata synteettisillä materiaaleilla, esimerkiksi nailonilla. Pyydysten kestävyys parani, mutta samalla syntyi haamuverkko-ongelma.
Eri muoveista koostuvien pyydysten hajoaminen meressä on äärimmäisen hidasta. On arvioitu, että kaikesta maailman meriin päätyvästä muovijätteestä haamuverkot muodostavat kymmenesosan ja ovat näin vedenalaisen muovijätteen merkittävin laji.
Haamuverkkojen määristä sisävesissä ei ole tietoa, ei myöskään virkistyskalastuksen osuudesta verkkojen määrään. Esimerkiksi mökkiläisillä on varastoissaan paljon vanhoja verkkoja, jotka nekin pitäisi saada kierrätyksen piiriin.