Kun Vesa-Pekka Kangaskorven elämäkerran on lukenut, tuntuu kummalliselta, että hän on suvainnut sen julkaisemisen. Sen verran kirja luo kuvaa menestyjästä, joka on asettanut rajattoman halun rahavaltaan kaiken muun edelle. Mikään ei tunnu riittävän.
Kangaskorpi-tapauksen diagnosointi saanee nimen krooninen himo. Vaikka kyse voidaan luokitella jonkin asteiseksi maniaksi, hän on sitä toteuttaessaan onnistunut ja moneen kertaan. Toisaalta: menestys ei ole moraalinen arvoperuste. Voit olla oikeassa hävittyäsikin, mutta maailma näkee ahneuden toteutumisen etupäässä sankaruutena. Suomenkin kohdalla voi hyvin johdattelevasti kysyä: emmekö voittaneet – ainakin itsenäisyytemme – kun koimmekin tappion sodassa?
Vaikka Kangaskorven saavutukset ovat huomattavia, ei hän ole kaiken kansan hahmo – väli-Suomessa kun uurastaa. Ulkokultaisuus on käytössä. Punaiset housut kroisosten tapaan, jatkettu mandariinin värinen A8, patsastelua hulppeiden kalaasien keskellä, puhelinmuistissa kymmenien valtakunnan nöyrien satraappien suorat numerot – puheaikaa missä ja milloin vain.
Elina Grundströmin teksti on tarkkaa, tilannekuvaus herkullista, toisinaan päähenkilö saa suoranaiset madonluvut. Öykkäröinti ja menestykseen usein kuuluva halu tinkiä ja hyödyntää alakynnessä olevia ostokohteita herättää myötähäpeää. Tarkoitus pyhittää keinot: lehtiä kertyy kymmeniä.
Kavereita ja inhokkeja
Mutta hattua on nostettava Kangaskorven sietokyvylle. Grundström kuvailee päähenkilönsä kohellusta niin, että moni olisi kieltäytynyt moisesta. Muistellaanpa Katja Boxbergin Paavo Lipposesta laatimaa elämäkertateosta, johon Lipponen kieltäytyi osallistumasta. Tai Björn Wahlroosista tehty tutkiva, auktorisoimaton elämäkerta, jota päähenkilö ei edes lukenut.
Kangaskorven kannanotot ovat pelottomia. Sanna Marin saa kuulla kunniansa. Keskisuomalaisen entinen päätoimittaja Erkki Laatikainen oli vastaan hangoittelija ja mahtihahmo, jonka aikana lehti erkaantui keskustapuolueesta. Henkilökuvia on ilo seurata, kunhan lukija ei itse joudu iskujen ulottuville.
Kehuja ja yhteistyötä hän ansaitsee perussuomalaisen Riikka Purra. Toistaiseksi luottamusta riittää Keskusuomalaisen nykyiselle vetäjälle Pekka Mervolalle. Presidentti Sauli Niinistö ei saa ylistystä, tämä kun aiemmin oli katkaissut Kangaskorven pakasteviran eduskunnassa. Vasta Alexander Stubb nosti hänet maaseudun pimennosta presidentinlinnan vastaanotolle.
Eliksiirinä ”sadonkorjuu”: toimittajat pellolle
Mediakeisarin synnyllä on hintansa: Kangaskorven terveys mutta poispotkitut maksavat laskun. Pekka Mervola nimittää lehtien ja lehtiryhmien ostotoimintaa roskisdyykkaukseksi. Haltuun otettujen talojen tekijät saattavat olla aluksi hankalia, mutta yrityssaneeraaja likaisen työn tekijänä pääsee heistä helposti eroon. Tätä kuvaillessaan Elina Grundström on kitkerimmillään.
Vesa-Pekka Kangaskorven kovalla kädellä luoma valtakunta on menestyskertomus, joka jatkuu. Tämäkin konserni julistaa – kuten Sanoma-konsernin avainhenkilöt – että toimiala on vallanvahtikoira. Katin kontit. Kirjan esimerkkitapaukset osoittavat, että toimittajat ja heidän päätoimittajansa ovat omistajiensa mahdin palveluksessa. Jos eivät, ovat entisiä.
Tilastotietoa: Pro Markkinatalouden vaalitukien ansiosta eduskuntaan livahti 94 sen kannattamaa ehdokasta, kiitos mm. Kangaskorven. Ammattiliittojen vastaava luku oli vain 53. Lehdet olivat pääosin vaiti. Demokratialla on monet kasvot.
Tutkivaa journalismia harrastetaan harvakseltaan. Kun HS paljasti, ketkä ”soveliaat” olivat kannattaneet kansalaisaloitteita (sävy: paljastus), odottelemme, ketkä ovat olleet vihreän uuden huumepolitiikan kannattajia. Ja mitä eri mediat valitsevat kohteiksi, kun eduskunnassa on paljastunut huhuja työhäirinnöistä, vai jääkö uutisointi asteelle: ”nimi toimituksen tiedossa”? Kuka heittää ensimmäisen kiven?
Muu Suomi vastaan metropoli
”Tehtävä Keski-Suomessa” korostaa selvää kahtiajakoa tiedonvälityksessämme. Termi ”etelän media” on pannassa, mediamaisema maan sisäosista puhuu paljon. Helsingin kerma jakaa palkintoja itselleen, vaikka muualla on arvokasta työtä tekeviä lahjakkaita alan toimittajia.
Yhteistäkin on mediaklustereilla ja niiden omistajilla. Vuosikymmenten uurastus on muovannut heistä toistensa tapaisia. Lisää on hankittava, toimintaa tehostettava ja valtiolta on vaadittava. Presidentti Tarja Halosen allekirjoittama varallisuusveron poisto oli kiitoslahja Erkko-Herlinien suvuille. Palauttavatko demarit veron?
Kangaskorvella on jo seuraava iltarukous: perintöveron poisto. Perusteena on oman jälkipolven turva. Kun ”hopeahanke” ei toteutunut – 50-60 miljoonaa euroa jäi saamatta, heräsi huoli:
”Kyllä se olisi ollut lapsille ja seuraavallekin sukupolvelle parempi ja lopullisempi taloudellinen turva. Nyt ne joutuvat tekemään vähän hommia itsekin”.
Näinkö miljonäärit ajattelevat, mutta lohdun tuo aika varma tieto, etteivät nuo marinoidut jälkipolvet Kelan luukulle kaiketi joudu.
Elina Grundström: Tehtävä Keski-Suomessa. Vesa-Pekka Kangaskorpi ja kaikkien aikojen mediavallankaappaus. Siltala 2026.
