Verovinkki: Muista tarkistaa kiinteistön verotustiedot

Verohallinto on lähettänyt kiinteistöverotuspäätökset. Veronmaksajain keskusliitto muistuttaa, että tiedot on syytä tarkistaa.

Kiinteistönomistajan on tarkistettava ja tarvittaessa korjattava ja täydennettävä kiinteistöverotuksen perusteena olevat tiedot.

Tietojen ilmoittamista varten lähetetään kiinteistöverotuspäätöksen mukana henkilötiedoilla esitäytetty lomake, eli niin sanottu ilmoitusosa. Verohallinnon tiedossa olevat kiinteistötiedot ilmenevät selvitysosasta. Kiinteistöverovelvollisen on tarkistettava tietojen oikeellisuus.

Mikäli verovelvollinen ei ilmoita virheistä, hänen katsotaan antaneen tiedot kiinteistöverotusta varten hänelle lähetetyn selvityksen mukaisena. Jos verovelvollinen ei korjaa ja ilmoita Verohallinnolle hänelle lähetetyssä kiinteistöverotusselvityksessä olevia puutteellisia tai virheellisiä tietoja, voidaan määrätä veronkorotus.

Yhteisön ja yhteisetuuden (esimerkiksi yhteismetsä tai tiekunta) korjattujen kiinteistöveroilmoitusten palautuspäivä on 30.4. Muiden verovelvollisten palautuspäivä on 7.5. tai 15.5.2014.

Ilmoitusosaa ei tarvitse palauttaa, jos kiinteistön tiedot eivät ole muuttuneet vuoden 2013 aikana tai jos tiedot on jo ilmoitettu aikaisemmin Verohallinnolle. Korjaukset voi myös ilmoittaa uudessa Kiinteistötiedot verkossa -palvelussa. Palvelu on osoitteessa www.vero.fi/kiinteistötiedot.

Mainos