Kotitalousvähennyksen saa tavanomaisesta kotitaloustyöstä, esimerkiksi ruoanlaitosta, tarjoilusta ja siivouksesta. Vähennykseen oikeuttavat myös puutarhanhoito, kuten nurmikon ja pensasaidan leikkaus sekä pihan puhtaanapito.
Kotitalousvähennyksen saa työstä, joka tehdään vähennystä vaativan verovelvollisen tai hänen laissa mainittujen ylenevää polvea olevien sukulaisten käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa. Kotitalousvähennyksen saa siten esimerkiksi verovelvollisen vanhempien kesämökillä järjestetyistä hääjuhlista. Vähennykseen oikeuttava työ on tehtävä asunnolla tai vapaa-ajan asunnolla. Ruoanlaitosta tai leivonnaisten tekemisestä ei siten saa vähennystä siltä osin, kuin työ on tehty esimerkiksi pitopalvelun tiloissa.
Jos maksat teettämästäsi kotitaloustyöstä palkkaa, saat vähentää kotitalousvähennyksenä palkasta 15 prosenttia ja palkkaan liittyvät työnantajan sivukulut. Mikäli teetät työn yrityksellä tai yrittäjällä, joka on merkitty ennakkoperintärekisteriin, voit vähentää maksamastasi työkorvauksesta 45 prosenttia. Vähennys lasketaan työn arvonlisäverollisesta hinnasta. Laskussa tulee eritellä kotitalousvähennykseen oikeuttavan työn osuus, sillä laskuun sisältyvistä tavaroista ja matkakuluista ei saa vähennystä.
Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 2 400 euroa vuodessa (vuonna 2014) verovelvollista kohden. Puolisoista täyden vähennyksen voi saada kumpikin erikseen. Vähennyksen omavastuu on 100 euroa.
Kotitalousvähennys on Veronmaksajien verovinkin mukaan tehokas vähennys, koska se tehdään suoraan verovelvollisen veroista eikä hänen tuloistaan.