Verotukseen tulossa liuta muutoksia ensi vuonna

Vuonna 2017 verotukseen kohdistuu koko joukko muutoksia, joita Veronmaksajain keskusliitto on kerännyt.

Työmarkkinajärjestöjen sopima kilpailukykysopimus nostaa palkansaajan työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja sekä sairausvakuutuksen päivärahamaksua.

Vastaavasti työnantajien sosiaalivakuutusmaksut alenevat työvoimakustannuksia keventäen. Myös palkansaajien sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu alenee sopimukseen liittyen.

Hallituksen kilpailukykysopimusta tukevien veronkevennysten myötä palkkaverotus kevenee maksumuutokset huomioiden kokonaisuudessaan 515 miljoonaa euroa. Lisäksi pienimmät palkat (alle 14 000 e/vuosi) vapautetaan sairausvakuutuksen päivärahamaksusta, mikä keventää maksurasitusta 63 miljoonalla eurolla.

Eläkeläisten verotusta kevennetään 135 miljoonalla eurolla eläketulovähennyksiä ja eläketulon lisäveroa muuttamalla. Toisaalta kansaneläkkeen leikkaus pienentää eläketulovähennyksiä jonkin verran.

Ansiotulojen verotukseen tehdään kustannustason nousua vastaavat tarkistukset.

Perintö- ja lahjaverotus kevenee, kun veroasteikkojen kaikkia prosentteja alennettaan. Lisäksi puoliso- ja alaikäisyysvähennyksiä korotetaan.

Lahjaverotuksessa pienin verotettava määrä nousee nykyisestä 4 000 eurosta 5 000 euroon. Ylin veroprosentti laskee ensimmäisessä veroluokassa lahjaverotuksessa 20 prosentista 17 prosenttiin ja perintöverotuksessa 19 prosenttiin.

Yrittäjävähennys tulossa, kotitalousvähennystä kasvatetaan

Verovuoden 2017 alusta otetaan käyttöön uusi yrittäjävähennys, joka keventää yrittäjien tuloverotusta 128 miljoonalla eurolla.

Elinkeinotoiminnan ja maatalouden veronalaisesta tuloksesta vähennettään verotuksessa viisi prosenttia yrittäjävähennyksenä, kun tulos verotetaan luonnollisen henkilön tai kuolinpesän tulona.

Kotitalousvähennystä kasvatetaan korottamalla korvausastetta 45 prosentista 50 prosenttiin yritykseltä tai yrittäjältä ostettavasta työstä ja 15 prosentista 20 prosenttiin maksetusta palkasta vuonna 2017. Muutos keventää verotusta 30 miljoonalla eurolla.

Poimintoja videosisällöistämme

Ensi vuonna asuntolainan koroista vähennyskelpoisia on 45 prosenttia, mikä on kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän kuin tänä vuonna. Vaalikaudella 2016–2019 asuntolainan korkovähennysoikeus leikkaantuu kymmenellä prosenttiyksiköllä vuosittain, jolloin vuonna 2019 enää 25 prosenttia on vähennyskelpoista.

Kiinteistöveron rajat nousevat

Jo aiemmin voimaantullen lain mukaan kuntien yleisen kiinteistöveroprosentin ja vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentin ala- ja ylärajat nousevat vuoden 2017 alusta.

Tämän lisäksi hallituksen budjettiriihessä päätettiin 50 miljoonan euron lisäkiristyksistä kiinteistöverotukseen.

Yleisen kiinteistöveroprosentin vaihteluväli nousee 0,80-1,55 prosentista 0,93-1,80 prosenttiin ja vakituisten asuinrakennusten vaihteluväli 0,37-0,80 prosentista 0,41-0,90 prosenttiin.

Lisäksi kunnan tulee vahvistaa myös muiden kuin vakituisten asuinrakennusten veroprosentti, jonka vaihteluväliksi tulee 0,93-1,80. Myös rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentin vaihteluväliin tulee korotuksia.

Ajoneuvovero ja autovero nousevat

Ensi vuoden ajoneuvovero nousee, mikä tarkoittaa 36,50 euron korotusta vuosittaiseen maksuun. Autoveroa kevennetään pienipäästöisiä autoja suosien koko hallituskauden aikana yhteensä 180 miljoonalla eurolla. Kevennys tulee voimaan portaittain vuosina 2016-2019.

Hallitus kaavailee myös rekisteröidyille veneille sekä kevyille moottoriajoneuvoille vuotuista veroa, jolla kerättäisiin 50 miljoonan euron vuosittainen tuotto. Lakiluonnoksen mukaan venevero olisi 100–300 euroa vuodessa. Moottoripyörille tulisi 150 euron vuotuinen vero. Vero tulisi voimaan toukokuussa.

Makeisten valmistevero poistuu vuoden alussa, mikä pienentää verotuottoja 110 miljoonaa euroa. Veromenetyksen paikkaamiseksi polttoaineveroja korotetaan.

Liikenteen polttonesteiden, eli bensan ja dieselin, valmisteverotusta korotetaan sadalla miljoonalla eurolla. Bensiinilitran hinta nousee korotuksen myötä 2,5 senttiä.

Lämmityspolttoaineiden verotusta korotetaan 45 miljoonalla eurolla. Öljylämmitteisen omakotitalon vuosittaiset lämmityskulut kasvavat tämän johdosta noin 42 euroa ja kaukolämmitteisen omakotitalon noin 11 euroa.

Tupakkaveroa korotetaan neljään otteeseen vuosina 2016-2017, yhteensä 135 miljoonalla eurolla. Keskihintaisen tupakka-askin hinta nousee 0,5 euroa kumpanakin vuonna. Koko vaalikauden aikana tupakkaveroa korotetaan hallitusohjelman mukaan yhteensä 270 miljoonalla eurolla.

Mainos