Suomesta aloitteentekijöinä ovat mukana Helsingin kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren (sd.) ja Vantaan kaupunginvaltuutettu Johannes Hirvaskoski (kesk.).
Veroparatiisitaloutta vastustavat luottamushenkilöt Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa vaativat läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta julkisissa hankinnoissa.
He muodostavat yhdessä Ranskan, Espanjan ja Britannian paikallishallinnon aktiivien kanssa kansainvälisen verkoston. Verkosto edistää hyvien käytäntöjen leviämistä kansainvälisen kokemuksenvaihdon kautta.
Verkosto haluaa myös nostaa ongelmia ja toimenpiteitä niiden ratkaisemiseksi julkiseen keskusteluun ja vaikuttaa poliittiseen suunnanmuutokseen. Samanaikaisesti Britanniassa lanseerataan Fair Tax Mark –tunnus pankeille ja yhtiöille, jotka haluavat osoittaa, että ne maksavat veroja oikeudenmukaisesti.
– Veroparatiisit rapauttavat veropohjaa ja heikentävät rehellisten pk-yritysten kilpailuasemia. Niistä on tullut maailmanlaajuinen uhka hyvinvointivaltiolle. Veroparatiiseja hyödyntävät yritykset toimivat Euroopan unionin kilpailulainsäädännön suojeluksessa. Kuntien toimintamahdollisuuksia on tästä syystä pidetty rajoitettuina, toteaa Thomas Wallgren.
– Haluamme puhkaista tämän myytin ja osoittaa, että on paljon mitä kunnat voivat jo nyt tehdä – jos niin halutaan, Wallgren jatkaa.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan (sd.) mukaan on taloudellisesti ja moraalisesti kestämätöntä, että Suomessa kunnat kärvistelevät vakavissa taloudellisissa ja toiminnallisissa ongelmissa ja samaan aikaan kipeästi kaivattuja veroeuroja valuu ulkoistetuista palveluista verosuunnittelun ja –kierron kautta veroparatiiseihin.
– Kansalaiset arvostavat laadukkaita, julkisia hyvinvointipalveluja, mutta kavahtavat veronkiertoa. Poliitikkojen on tartuttava tähän ongelmaan uskottavasti, vaatii Eloranta.
EU-maat menettävät vuosittain veropaon takia noin tuhat miljardia euroa, eli enemmän kuin kaikki EU-maat käyttävät terveysmenoihin. Veroparatiiseista on muodostunut globaalin talouden musta aukko. Tax Justice Network arvioi, että veroparatiiseihin on piilotettuna yhteensä 20 000-30 000 miljardia dollaria.