Veronpalautus on keskimäärin 730 euroa – näin sen saa poikimaan

Suomalaisten kiinnostus sijoittamista kohtaan on kasvanut.
omavero palvelu
Sisäänkirjautuminen Omavero-sivulle puhelimessa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
omavero palvelu
Sisäänkirjautuminen Omavero-sivulle puhelimessa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Veronpalautukset alkavat jälleen näkyä suomalaisten tileillä heinäkuusta lähtien. Monelle veronpalautus on edelleen kesän ylimääräinen käyttöraha, mutta osa hyödyntää summan myös säästämiseen tai sijoittamiseen.

S-Pankin asiantuntija muistuttaa, että ylimääräinen rahasumma on normaaleja arkituloja helpompi irrottaa säästämiseen ja sijoittamiseen.

Viime vuonna suomalaiset saivat Verohallinnon mukaan veronpalautuksia keskimäärin noin 730 euroa. Veronpalautukset osuvat keskikesään ja alkusyksyyn, jolloin moni käyttää rahat lomaan, arjen hankintoihin tai velkojen lyhentämiseen.

Samalla kiinnostus säästämistä ja sijoittamista kohtaan on kasvanut. Veronpalautukset voivat tarjota helpon tilaisuuden kartuttaa taloudellista puskuria tai kasvattaa pitkäaikaisia säästöjä.

S-Pankin mukaan veronpalautukset tarjoavat monelle luontevan hetken pysähtyä oman talouden äärelle.

Poimintoja videosisällöistämme

– Veronpalautukset ovat monelle harvinainen hetki, jolloin tilille tulee kerralla suurempi summa rahaa ilman, että se on kiinni arjen menoissa. Juuri siksi ne kannattaa hyödyntää harkiten, esimerkiksi jakamalla summa kulutukseen ja säästämiseen tai tekemällä kertasijoitus tulevaisuutta varten, sanoo tiedotteessa S-Pankin kuluttaja-asiakkaista vastaava johtaja Sari Köykkä.

Yksi kertasijoitus vuodessa voi kasvattaa säästöjä merkittävästi ja vuosittain tehtävällä kertasijoituksella voi olla yllättävän suuri vaikutus pitkällä aikavälillä.

– Jos säästää esimerkiksi 200 euroa kuukaudessa, kertyy 15 vuodessa noin 53 000 euron säästöt 5 prosentin tuotto-odotuksella. Kun mukaan lisää vielä vuosittain noin 500 euron kertasijoituksen, kuten veronpalautukset, säästöjen kokonaissumma nousee noin 65 000 euroon. Käytännössä pieneltä tuntuva lisäys voi siis kasvattaa varallisuutta jopa yli 10 000 eurolla, Köykkä sanoo.

Sari Köykän kolme vinkkiä veronpalautusten hyödyntämiseen: Päätä jo ennen maksupäivää, mihin rahat käytät. Jaa summa eri tarkoituksiin, esimerkiksi osa kulutukseen, osa säästöön. Hyödynnä automaatiota: säästäminen ja sijoittaminen onnistuu helposti digitaalisissa palveluissa.

– Pienikin vuosittainen lisäsijoitus voi pitkällä aikavälillä kasvattaa säästöjä yllättävän paljon korkoa korolle ilmiön ansiosta. Tärkeintä on aloittaminen ja veronpalautus on siihen monelle luonteva ensimmäinen askel, Köykkä sanoo.

Tiedotteen tiedot perustuvat 5 prosentin vuosittaiseen tuotto-odotukseen. Sijoittaessaan asiakkaan on hyvä muistaa, että sijoitustuotteiden historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Laskelma ei huomioi sijoittamiseen liittyviä palkkioita tai veloituksia.

Mainos