Verokortteja saa itsepalvelukoneilta tammikuussa kello 18 asti

Verokortteja saa ruuhkan takia verotoimistojen itsepalvelukoneilta tammikuussa kello 18 asti.

Verotoimistoissa on tammikuussa ruuhkaa, kun ihmiset haluavat tehdä muutoksia verokortteihinsa.

– Verokortin tiedot ovat useimmiten oikein, mutta veroprosentin perusteena olevat tulot ja vähennykset kannattaa kuitenkin aina tarkistaa. Kätevintä tarvittavien muutosten tekeminen on verkossa, kertoo asiakasohjauspäällikkö Harriet Mallenius Verohallinnosta tiedotteessaan.

Verotoimistoissa on itsepalvelukoneita, joilla asiakas voi itse tehdä ja tulostaa verokorttinsa.
Järvenpään, Tampereen, Turun, Oulun ja Vaasan verotoimistossa autetaan asiakkaita verokorttien tekemisessä 2.–18.1.2018 maanantaista torstaihin aina klo 18 asti.

Helsingissä pidennetty aukioloaika järjestetään Kluuvin kauppakeskukseen avattavassa pop up -toimistossa. Myös chatissa tarjotaan verokorttineuvontaa samoina päivinä kello 19 saakka.

– Normaalia pidemmillä aukioloajoilla pyrimme varmistamaan, että mahdollisimman moni saa apua verokorttiin liittyviin kysymyksiinsä. Verokortti verkossa -palveluun kirjaudutaan pankkitunnuksilla, joten ota mukaan omat pankkitunnuksesi sekä tiedot tuloistasi ja vähennyksistäsi, sanoo Mallenius.

Mainos