Hallitus kokoontuu ensi viikolla pohtimaan kehysriihessä jäljellä olevan hallituskauden aikana toteutettavia toimenpiteitä. Keskuskauppakamarin veroasioista vastaavan johtajan Ann-Mari Kemellin mukaan hallituksen pitäisi sitoutua yritysverotuksen kehittämissuunnitelmaan, jolla luodaan edellytyksiä talouskasvulle ja verotulojen lisääntymiselle.
– Tällä hetkellä useissa valtioissa suunnitellaan suuria muutoksia verojärjestelmiin. Myös Suomessa tulisi miettiä, miten verojärjestelmän kautta voidaan edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja saada kilpailuetua. Ei riitä, että seurataan muiden maiden kehitystä ja pyritään jälkikäteen korjaamaan syntyneitä epäkohtia, hän sanoo.
Yritysverotuksen kehittämissuunnitelmaan pitäisi Kemellin mukaan sisältyä muun muassa yhteisöverokannan asteittainen alentaminen, verotuksen ennustettavuuden parantaminen, verosopimusverkoston kasvattaminen sekä verolainsäädännön päivittäminen vastaamaan yritysten toimintaympäristöä.
Kemell pitää yritysverotuksen ennustettavuutta ongelmallisena erityisesti kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavissa yrityksissä.
– Kansainvälisessä yritystoiminnassa samasta tulosta joudutaan usein maksamaan verot kahdessa eri valtiossa. Yritysten kannalta on olennaista, että Suomi sitoutuu kansainvälisiin sopimuksiin, joilla kaksinkertainen verotus poistetaan tehokkaasti, hän painottaa.
Kemell muistuttaa, että kaksinkertainen verotus lisää yritysten kustannuksia ja muodostaa kilpailuhaitan, ellei Suomi ota kilpailijamaiden tavoin käyttöön erilaisia veroriitojen ratkaisumekanismeja.