Verohallinto toimii aktiivisesti Paratiisin paperit -vuodon aineiston tutkinnassa

Verohallinto kertoo toimivansa aktiivisesti Paratiisin paperit –vuotoaineiston tutkinnassa.

Kansainvälinen toimittajien järjestö ICIJ sekä useat mediaorganisaatiot, mukanaan Suomesta Yle, ovat kertoneet saaneensa haltuunsa dokumentteja pääasiassa offshore-yhtiö Applebya ja sen asiakkaita koskien.

Ylen mukaan Paratiisin papereiksi nimetyn tietovuodon asiakirjoissa on mukana tietoja myös sadoista suomalaisista.

Yle sekä ICIJ ovat kertoneet, etteivät ne luovuta asiakirjoja Suomen tai muiden maiden verohallinnoille.

Hankejohtaja Jaakko Mattila Verohallinnosta sanoo tiedotteessaan, että Suomen verohallinnon kannalta vuodetut tiedot ja asiakirjat voisivat olla merkittäviä, minkä vuoksi Suomen verohallinto pyrkii käytettävissään olevin keinoin saamaan tiedon niistä.

– Asia on ollut esillä myös kansainvälisen yhteistyön verkostoissa, joissa Suomen verohallinto toimii tiiviisti, hän kertoo.

Mattilan mukaan käytännössä vuotoaineistojen tiedot eivät koskaan mahdollista suoria verotustoimenpiteitä, sillä pelkkä tieto veroparatiisikytkennästä ei ole verotuksen peruste.

– Vuotoaineistojen tutkinta on vaativaa ja pitkäkestoista ja tietojen hyödyntäminen edellyttää aina jatkoselvittelyjä. Verohallinnolla on käytettävissä asiakkaidensa verotustietoja ja mahdollisesti pankkitietoja, joiden perusteella voidaan arvioida, onko aihetta aloittaa vielä tarkempi tutkinta, usein verotarkastus, hän kertoo.
Mattila toteaa, että Verohallinto pyytää tarvittaessa tietoja myös kansainvälisen virka-avun ja kansainvälisten verkostojensa kautta.

– Verohallinto toimii aktiivisesti kansainvälisten verojärjestelyjen valvonnassa. Verohallinto käyttää valvonnan tukenaan muun muassa kansainvälisiä vertailutietoja, pankkien ja maksukorttien vertailutietoja sekä muiden ulkomaisten lähteiden, kuten kaupparekistereiden tietoja, hän sanoo.

Mainos