Venezuelassa suurin osa väestöstä ei tällä hetkellä saa tarpeeksi ruokaa. Osa väestöstä näkee nälkää. Öisin suurin osa pääkaupunki Caracasin asukkaista lukitsee ovensa väkivaltaisuuksien pelossa.
Brittilehti The Guardianin mukaan kolme neljästä venezuelalaisesta on laihtunut viimeisen vuoden aikana. Keskimääräinen painonpudotus ihmistä kohden on yhdeksän kilogrammaa. Yliopistojen mukaan väestön laihtuminen johtuu siitä, että ruoka on yksinkertaisesti liian kallista.
Yhdeksällä kymmenestä perheestä ei ole varaa hankkia tarpeeksi ruokaa. Jopa kymmenen miljoonaa ihmistä jättää vähintään yhden aterian päivässä väliin ja ruokkivat usein lapsensa ennemmin kuin itsensä.
Presidentti Nicolás Maduron mukaan Venezuelan nälkäongelma johtuu Yhdysvaltojen taloudellisesta sodankäynnistä maata vastaan. Venezuelan entinen ulkoministeri Delcy Rodriguez puolestaan on kieltänyt koko ruokapulan olemassaolon.
– Venezuelassa ei nähdä nälkää, meillä on tahdonvoimaa. Meillä on suuttumusta ja rohkeutta puolustaa Venezuelaa.”
Yhdysvallat on kiristänyt talouspakotteitaan ja vaatii Venezuelalta muutosta järjestelmään. Venezuelassa valta on keskitetty voimakkaasti presidentin käsiin. Elokuun alussa maahan perustettiin Maduron johdolla uusi päätöksentekoelin, joka voi päättää perustuslain muutoksista ilman parlamentin tukea.