”Venäläistä rulettia talviliikenteessä” – kansanedustaja haluaa rekoille talvirengaspakon

Valitettavan usein joutuu lukemaan uutisia, jossa autokolarin osapuolena on ollut ulkomaalainen rekka-auto, toteaa kansanedustaja Raimo Piirainen (sd.).

Kansanedustajan mukaan hurjinta tällä saralla meno lienee Enontekiön Kilpisjärvelle johtavalla Valtatie 21:llä, jossa joka vuosi noin 50 rekkaa suistuu tieltä ojaan.

– Yleensä ulosajot tapahtuvat itäeurooppalaisille rekoille, jotka ovat liikkeellä kesärenkailla. Tällainen käsistä karannut rekka-auto on vaaraksi kaikille tiellä liikkujille. Nykyiseen tilanteeseen täytyy saada muutos. Kysymys on meidän kaikkien liikenneturvallisuudesta, josta ei voi tinkiä piiruakaan, Raimo Piirainen sanoo.

Hän muistuttaa, että Ruotsissa ja Norjassa rekka-autoille on määrätty talvirengaspakko.

– Nykytilanteessa raskas liikenne saa ajaa Suomen teillä samoilla renkailla kuin kesäkelillä. Kun tähän yhdistelmään liitetään Suomen talveen tottumaton kuljettaja, jonka ammattitaito, asenne ja ajokokemus eivät vastaa talviajon vaatimuksia, lopputulos on pelottava kaikkien tiellä liikkujien kannalta, Piirainen sanoo.

Hänen mukaansa ongelma kietoutuu kasvavan ulkomaalaisen rekkaliikenteen ympärille, joka Ruotsin ja Norjan talvirengaspakon vuoksi kehittyy tulevaisuudessa Suomen kannalta entistä epäedullisemmaksi.

– Talvirengaspakko ei olisi kotimaisille kuljetusyrityksille pelkästään lisäkulu, vaan myös merkittävä kilpailutekijä. Talvirengaspakko kääntyisi lopulta suomalaisten kuljetusyritysten eduksi. Ulkomaiset hintakilpailun vääristäjät kesärenkaineen jäisivät valtakunnanrajan taakse, jolloin tämä olisi kotimaisten kuljetusyritysten hyöty, Piirainen uskoo.

Mainos