Venäläisministeri kiittelee Ylelle länsimaiden pakotteita

Venäjä suosii hankinnoissaan yhä vahvemmin maassaan toimivia yrityksiä.
Venäläisen ydinvoimakorporaatio Rosatomin edustaja esittelee arktisia aluksia arktista teollisuutta ja liiketoimintaa esittelevässä näyttelyssä kansainvälisessä Arktisessa foorumissa Arkangelissa 29. maaliskuuta 2017. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
Venäläisen ydinvoimakorporaatio Rosatomin edustaja esittelee arktisia aluksia arktista teollisuutta ja liiketoimintaa esittelevässä näyttelyssä kansainvälisessä Arktisessa foorumissa Arkangelissa 29. maaliskuuta 2017. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

– Kiitos länsimaiden Venäjälle asettamien pakotteiden ja teknologian tuonnin rajoittamisen, olemme alkaneet kehittää omaa teollisuuttamme, sanoo Suomessa vieraileva Venäjän teollisuus- ja kauppaministeri Denis Manturov Ylen uutisille.

Hän myöntää, että pakotteet eivät ole olleet mukavia, mutta ne ovat osaltaan auttaneet Venäjän määrätietoista pyrkimystä suurempaan omavaraisuuteen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jo ennen pakotteita Venäjä pyrki vähentämään tuontiriippuvuuttaan houkuttelemalla ulkomaisia yhtiöitä siirtämään tuotantoaan maahan. Tämä niin sanottu lokalisaatiopolitiikka vaati aluksi yrityksiä tekemään vähintään kokoonpanoa Venäjällä.

– Nyt ollaan ottamassa seuraavaa askelta, Manturov sanoo.

Lokalisaatiopolitiikan vaatimukset ovat koventumassa niin, että esimerkiksi autonvalmistajien on valmistettava Venäjällä tietty osuus autossa käytettävistä osista, pelkkä kokoonpano ei enää riitä. Ulkomaisilla yrityksillä on kova paine taipua lokalisaatiovaatimuksiin, jos aikoo toimia Venäjän markkinoilla.

Jos lokalisaatiovaatimukset eivät täyty, julkishallinto ei voi hankkia yrityksen tuotteita ehkä lainkaan. Toisaalta, jos lokalisaatioehdot täyttyvät, yritys saa suoraa etua esimerkiksi valtion hankintaohjelmissa. Silloin tarjouskilpailussa voi voittaa ulkomailta toimivat yhtiöt, vaikka oma tarjous olisi kalliimpi.

Mainos