Pietarin lähellä sijaitsevassa Tihvinän lääketieteen oppilaitoksessa koettiin kauhunhetkiä, kun naamioituneet ja aseistetut henkilöt iskivät sisälle koulurakennukseen.
Kyseessä oli antiterrorismiharjoitus. Siitä ei kuitenkaan ollut kerrottu mitään koulun oppilaille tai opettajille, joista useat pitivät hyökkäystä aitona terrori-iskuna.
Asiasta uutisoivan Moscow Timesin mukaan silminnäkijät ovat kertoneet monien menneen täysin hysteerisiksi, kun ”terroristit” iskivät kouluun. Eräs terroristiryhmän naisista oli pukeutunut burkaan ja vetänyt päälleen itsemurhapommiliiviltä näyttävän rakennelman.
Paikalla olleiden mukaan oppilaita oli pakotettu aseella uhaten seinää vasten ja heidän puhelimensa oli viety.
Venäläisen Life-päivälehden mukaan harjoitusten takana oli paikallishallinnon perustama Patriot-niminen järjestö. Patriotin johtajan Pavel Baranenkon mukaan opettajien olisi pitänyt tiedottaa oppilaille edessä olevista ”turvallisuustoimista”. Hänestä asiasta ei olisi tarvinnut tiedottaa sen tarkemmin.
– Miksi heitä olisi pitänyt varoittaa? Jos väkeä varoitetaan etukäteen, ei harjoituksessa ole mitään järkeä. Lasten mielestä kaikki on yhtä vitsiä. Tositilanteessa kolleganne (media) kirjoittaisi heidän ruumiistaan. Minun tehtäväni on varmistaa, ettei ruumiita tule, Baranenko totesi.
Hänen mukaansa harjoituksen tarkoituksena oli tutustuttaa nuoria ISIS:n kaltaisten terroristijärjestöjen toimintatapoihin.
Venäläismedian mukaan viranomaiset ovat vierailleet koululla tutkimassa tapausta. Paikallishallinto kertoo saaneensa harjoituksesta vain positiivista palautetta.