Majoitusliikkeissä kirjattiin ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä syyskuussa lähes 386 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 7,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Eniten matkailijoita Suomeen tulee Venäjältä, ja heidän yöpymisensä romahtivat syyskuussa 19,2 prosenttia vuodentakaisesta.
Muiden ulkomaisten ryhmien kohdalla ei samanlaista suurta pudotusta tapahtunut. Esimerkiksi toiseksi suurimman matkailijaryhmän muodostavien ruotsalaisten yöpymiset vähenivät vain 0,7 prosenttia 44 000:een.
Briteille tosin tilastoitiin vähennystä 10,3 prosenttia vajaaseen 22 000 yöpymisvuorokauteen. Yhdysvaltalaisten ja virolaisten yöpymiset sen sijaan lisääntyivät syyskuussa 14 prosenttia kumpikin, kun yhdysvaltalaisille kirjattiin 20 000 yöpymistä ja virolaisille 16 500.
Kotimaiset matkailijat yöpyivät majoitusliikkeissä syyskuussa yli 1,1 miljoonaa vuorokautta, mikä oli lähes saman verran kuin vuosi sitten. Vähennystä oli ainoastaan 0,3 prosenttia viime vuodesta.
Yöpymisten kokonaismäärä väheni syyskuussa vuodentakaisesta 2,2 prosenttia 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokauteen.
Etelä-Karjalassa ja Satakunnassa yöpymiset vähenivät yli 11 prosenttia. Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa vähennys oli vajaat 11 prosenttia. Sen sijaan Kanta-Hämeessä yöpymiset lisääntyivät 9,6 prosenttia, Päijät-Hämeessä 6,9 prosenttia ja Pohjois-Pohjanmaalla 5,5 prosenttia.
Yöpymiset vähentyneet koko vuoden ajan
Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin tammi-syyskuussa kaikkiaan 15,8 miljoonaa kertaa, mikä oli 2,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.
Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 2,4 prosenttia 11,3 miljoonaan vuorokauteen, ja ulkomaiset matkailijoiden 1,6 prosenttia 4,5 miljoonaa vuorokauteen.
Venäläisten yöpymisiä kirjattiin tammi-syyskuussa 1,1 miljoonaa vuorokautta, mikä oli 11,7 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.