Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto kysyy kirjallisessa kysymyksessään huolenaiheista ja uhkatekijöistä, joita liittyy venäläisen oppositioaktivisti Vasili Popovin luovuttamiseen.
Jabloko-puolueen johtohahmo ja liikemies Vasili Popov pakeni Suomeen maaliskuussa 2015. Hänet pidätettiin Suomessa elokuussa 2015 Interpolin kautta tulleen Venäjän etsintäkuulutuksen jälkeen. Venäjällä häntä syytetään virka-asemassa tapahtuneesta petoksesta julkisen omaisuuden yksityistämiseen liittyvien kiinteistökauppojen yhteydessä.
Korkein oikeus totesi helmikuussa, ettei Popovin luovuttamiselle ole esteitä.
Amnesty Internationalin mukaan Vasili Popovia uhkaa Venäjällä epäoikeudenmukainen oikeudenkäynti, epäinhimillinen kohtelu vankeudessa ja pitkä vankeus, mikäli hänet tuomitaan poliittisiin motiivein nostettujen syytteiden perusteella.
– On perusteltuja syitä uskoa, että Popovin asettaminen syytteeseen Karjalan tasavallassa perustuu poliittisiin tarkoitusperiin. Useat venäläiset ihmisoikeuspuolustajat ja Amnestyn läheiset yhteistyökumppanit jakavat tämän käsityksen. Esimerkiksi Memorial-ihmisoikeusjärjestö on tutkinut Popovin tapausta perusteellisesti ja arvioinut, että syytteet ovat poliittisia, Alanko-Kahiluodon kysymyksessä todetaan.
Venäjän viranomaiset ovat kysymyksen mukaan käyttäneet toistuvasti petos- ja talousrikossyytteitä käynnistääkseen poliittisia rikosprosesseja kansalaisyhteiskunnan toimijoita ja poliittisia aktivisteja vastaan. Tällaisina mainitaan Mihail Hodorkovskiin ja Aleksei Navalnyihin kohdistuneet oikeusjutut ja tuomiot.
– Venäjällä tapahtuu jatkuvasti vakavia ihmisoikeusloukkauksia, kuten poliittisten toisinajattelijoiden vainoa, oikeudenkäyntien oikeudenmukaisuutta koskevia ongelmia, ilmaisun- ja yhdistymisvapauden rajoituksia, laajamittaista kidutusta ja muuta epäinhimillistä kohtelua. Näiden lisäksi vakavia ihmisoikeusloukkauksia jätetään toistuvasti rankaisematta, kysymyksessä todetaan.