Pohjois-Venäjän Murmanskissa vaikuttavan Serebryanikovin matka syytetyksi on mielenkiintoinen. Hän on arvostellut vallanpitäjiä jo pidempään, mutta Murmanskin aiempi aluehallinto kesti arvostelun ja salli sen. Verkkosivusto Flash Nordin mukaan nykyisen kuvernööri Marina Kovtunin johtama hallinto ei kuitenkaan kritiikkiä siedä.
Viimeiseksi pisaraksi bloggaajayhteisö ja nettikommentaattorit arvelevat Blogger 51:n otsikolla ”Polar Widow” (Jäätikön leski) kirjoittamaa blogia. Alunperin Moscow Postissa ja myöhemmin Blogger51.com -sivustolla julkaistu kirjoitus arvosteli kärkevästi nimenomaan Kovtunia. Nyttemmin kirjoitus on poistettu molemmilta sivustoilta.
Poliisi ryhtyi tenttaamaan Serebryanikovia kesäkuussa. Tuolloin hänen statuksensa oli Barents Observerin mukaan todistaja. Tällä viikolla hänen asemansa kuitenkin muuttui, ensin epäillyksi ja lopulta syytetyksi.
Serebryanikovia syytetään ekstremismistä ja hänelle on asetettu liikkumisrajoituksia. Lisäksi hänet on velvoitettu allekirjoittamaan sopimus, jonka mukaan tapauksen yksityiskohtien paljastaminen on kiellettyä.
Virallisen syytteen mukaan Serebraynikovin sanotaan rikkoneen pykälää 282 vastaan. Pykälä käsittelee vihamielistä yllytystä kansallista, rodullista tai uskonnollista yhteisöä vastaan sekä muun muassa ihmisarvon loukkaamista – kaikissa tapauksissa eritoten joukkotiedotusvälineitä hyväksikäyttäen.
Serebraynikov itse kiistää rikkoneensa lakia.