Venäläisaluksen liikkeet herättävät epäilyksiä – laski ankkurin kaasuputken läheisyyteen

Kalastusalukseksi tunnistettu laiva on kertonut menettäneensä virtansa.
Venäläisaluksen liikkeet Juutinrauman salmella herättävät tarkkailijoissa epäilyksiä. Kuvassa Juutinrauman silta. Nick D/Wikimedia Commons.
Venäläisaluksen liikkeet Juutinrauman salmella herättävät tarkkailijoissa epäilyksiä. Kuvassa Juutinrauman silta. Nick D/Wikimedia Commons.

Juutinrauman salmeen lauantai-iltana ankkuroitunut venäläisalus herättää epäilyksiä turvallisuuspolitiikan tarkkailijoiden keskuudessa. Alus, joka ruotsalaislehti Expressenin mukaan on ilmoittanut menettäneensä virtansa koneongelmien vuoksi, laski ankkurinsa ainoastaan 600 metrin päähän ruotsalaisesta kaasuputkesta, käy ilmi sosiaalisessa mediassa jaetuista sijaintitiedoista.

Expressen kertoo aluksen teknisten ongelmien alkaneen Ruotsin aluevesillä, mutta aluksen sittemmin ajelehtineen Tanskan vesille. Sekä Ruotsin että Tanskan viranomaiset ovat olleet yhteydessä alukseen. Ruotsin merivartioston mukaan aluksen vikaa ei vielä keskiviikkoaamuna oltu korjattu.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ruotsalaisen osint-tili Auonssonin mukaan kyse on upouudesta Mechanic Stepanov-kalastusaluksesta, joka lähti Pietarista aikaisemmin tällä viikolla. Auonsson on viestipalvelu X:ssä kiinnittänyt huomiota paitsi kaasuputken läheisyyteen, myös Juutinrauman salmen suureen meriliikenteeseen. Tilin mukan Mechanic Stepanov on ankkuroitunut keskelle vilkasta laivareittiä.

Auonssonin uutisointiin on kiinnittänyt huomiota myös turvallisuuspolitiikan keskustelija, Viron ex-presidentti Toomas Hendrik Ilves.

– Testataanko tässä tulevien, vakavampien operaatioiden potentiaalia Zapad 2025:n toisena päivänä, Ilves pohtii X:ssä.

Poimintoja videosisällöistämme

Ex-presidentti viittaa Venäjän paraikaa käynnissä olevaan laajaan Zapad-sotaharjoitukseen. Perjantaina alkanut harjoitus järjestetään kireässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa, useiden venäläisdroonien loukattua Puolan ilmatilaa keskiviikkona.

Mainos - sisältö jatkuu alla

 

 

 

Koolla ensi viikolla ovat puolustusyhteistyötä tekevät JEF-maat.
Tutkimuksen mukaan tapaukset jäävät usein ilmoittamatta.
Ex-kansanedustajan mukaan parlamentaarinen valmistelu osoitti voimansa.
Mainos