Venäjän viranomaisten mukaan Vyazmasta kotoisin oleva Svetlana Davidova soitti Ukrainan suurlähetystöön kertoakseen Venäjän joukkojen mahdollisista liikkeistä.
Radio Free Europen mukaan Davidovaa epäillään ”valtion salaisuuksien paljastamisesta”. Hän voi saada rikoksesta jopa 20 vuoden vankeusrangaistuksen.
Davidovan aviomiehen Anatoli Gorlovin mukaan nainen oli soittanut Ukrainan Moskovan suurlähetystöön huhtikuussa ja kertonut, että heidän kotinsa lähellä oleva sotilastukikohta on tyhjentynyt. Davidova oli uumoillut joukkojen olevan matkalla Ukrainaan.
”Hän soitti sinne, minne hänen ei olisi pitänyt soittaa ja sanoi, mitä hänen ei olisi pitänyt sanoa”, Davidovalle määrätty julkinen oikeusavustaja Andrei Stebenev kommentoi.
Anatoli Gorlovin mukaan Davidovaa pidetään Lefortovon vankilassa. Hän kertoo vaimonsa vastustavan jyrkästi Ukrainan sotaa.
”Oletan, että kyse oli yksinkertaisesti tunnepitoisesta puhelusta Ukrainan suurlähetystöön. Hän näki aution tukikohdan, teki johtopäätöksen ja ilmaisi toiveensa siitä, ettei kukaan enää kuolisi.”
Gorlov kertoo Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n tehneen ratsian heidän kotiinsa viime viikon keskiviikkona. Viranomaiset pidättivät Davidovan ja takavarikoivat perheen papereita, tietokoneita ja muita elektronisia laitteita.
Tieto maanpetosepäilystä tuli vasta viisi päivää myöhemmin.
Pariskunnalla on seitsemän lasta. Twitterissä kiertää runsaasti kuvia Davidovasta lapsiensa kanssa.