Luxemburgiin maatalousneuvoston kokoontuneet EU:n maatalousministerit kuulivat Euroopan komission tilannekatsauksen Venäjän elintarviketuontikiellon vaikutuksista.
Suomea neuvostossa edustanut maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) on tyytyväinen, että Suomen erityisongelma tunnustettiin ja komissio voi valmistella kohdennettuja toimia maitosektorin auttamiseksi käytettävissä olevien budjettivarojen puitteissa.
EU:n komissio antaa seuraavaksi asiasta lisätietoja maatalouden erityiskomiteassa viikon kuluttua, jolloin on tarkoitus tarkastella myös näiden toimien rahoitusta.
Tukipaketin suuruudesta ei ole vielä tietoa. Ylen uutisten mukaan Suomen maidontuottajien on laskettu saattavan menettää tänä vuonna 200–300 miljoonaa euroa, mikäli pakotteet jatkuvat. Toiveissa on ollut, että Suomi ja Viro saisivat tukea yhteensä noin 150 miljoonaa euroa.
Lohikiintiö pienenee edelleen
Maatalousneuvosto päätti myös vuoden 2015 kalastuskiintiöistä Itämerellä. Suomi on ratkaisun jälkeen Itämeren suurin kalastusvaltio kiintiöiden perusteella laskettuna.
Suomen esitysten mukaisesti Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiö pienenee kymmenen prosenttia. Samalla päätettiin pyytää tieteellistä neuvoa siitä, kuinka heikot lohikannat saataisiin elpymään. Suomenlahden lohikiintiö on ensi vuonna sama kuin tänä vuonna.
Vahvistuneiden silakkakantojen vuoksi silakkakiintiöitä lisättiin. Silakkaa voidaan kalastaa keskeytyksettä Pohjanlahdella ja Saaristomerellä. Itämeren pääaltaalla ja Suomenlahden avomerellä silakan kalastusta joudutaan sen sijaan rajoittamaan edelleen.
Kalastuskomissaari Maria Damanaki esitteli kokouksessa toimia, joihin komissio on valmis ryhtymään Venäjän asettaman kalatuotteiden tuontikiellon vaikutusten lieventämiseksi. Itämeren kiintiöpäätökseen on tämän vuoksi sisällytetty mahdollisuus siirtää silakka- ja kilohailikiintiöitä kalastusvuodelta 2014 kalastusvuodelle 2015 normaalia määrää (10 %) enemmän (25 %).
Lisäksi komissio lupasi neuvotella jäsenvaltioiden kanssa asiaa koskevista tukijärjestelmistä ja ottaa huomioon, että yritykset eivät kyenneet ennakoimaan tuontikieltoa.