Vastapakotteet kestävät vuoden ja ne koostuvat naudan-, sian-, siipikarjanlihan, juuston, maidon, vihanneksien ja hedelmien täydellisestä tuontikiellosta.
”Lännen Venäjälle määrämät pakotteet ovat umpikuja, mutta Venäjän on silti vastattava näihin toimiin”, Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev kommentoi Russia Todayn mukaan.
Medvedevin mielestä vastapakotteet antavat piristysruiskeen Venäjän maataloudelle. Hän myös muistutti, että Venäjällä on edelleen runsaasti kansainvälisiä kauppakumppaneita.
”Tuotantomme laahaa perässä vain tiettyjen liha- ja maitotuotteiden kohdalla. Meidän täytyy kiriä ja siihen maanviljelijämme ovat valmiita – erityisesti jos he saavat tukea valtiolta.”
Medvedev korosti myös, että Venäjä toivoo käytännön seikkojen ajavan lopulta huonon politiikan ohitse.
”Toivon, että yhteinen kauppa ja taloudelliset kumppanuussuhteet saadaan taas ennalleen”, hän totesi.
Uutistoimisto Itar-tassin mukaan Venäjä kaavailee myös ilmatilansa sulkemista länsimaisten lentoyhtiöiden Aasian lennoilta, jotka kulkevat sen ilmatilan kautta.
Dmitri Medvedev korosti Venäjän hallituksen kokouksessa torstaina, että lentojen kieltäminen on yksi mahdollisista lisätoimista, joita Venäjän harkitsee.
”Pohdimme toimia, jotka olisivat vastaus EU:n venäläiseen Dobrolyot-lentoyhtiöön kohdistamiin pakotteisiin”, Medvedev sanoi.
Pakotteet iskevät tavallisiin venäläisiin
Venäjän hallinnon optimismia ei ole allekirjoitettu lännessä. Valkoisen talon mukaan vastapakotteet iskevät Venäjän omaan nilkkaan ja osuvat kipeimmin tavallisiin venäläisiin.
”Vastatoimien kohdistaminen länsimaihin ja länsimaalaisiin yrityksiin tulee eristämään Venäjää entisestään ja aiheuttamaan vahinkoa sen taloudelle”, Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja Lucas Magnuson sanoi Moscow Newsin mukaan.
Venäjälle virtaa vain noin prosentti Yhdysvaltojen koko maataloustuotannosta, eikä pakotteilla tule olemaan suurta vaikutusta Yhdysvaltojen talouteen.
Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajan Heikki Juutisen mukaan vastapakotteet tulevat näkymään nopeasti venäläisten kauppojen hyllyillä.
”Taitaa tulla kylmä talvi Venäjälle. Mitähän kuluttajille sitten jää syötäväksi”, Juutinen sanoi Turun Sanomille.
Venäjän keskuspankki varoitti jo ennen vastapakotteiden asettamista, että edullisten tuontituotteiden kieltäminen voi tehdä inflaation suitsemisesta entistä hankalampaa.
Viennin putoaminen kouraisee
Vastapakotteet tulevat näkymään Euroopan maataloudessa. Vuonna 2011 peräti 21,5 prosenttia Euroopan vihannestuotannosta ja 28 prosenttia hedelmätuotannosta vietiin Venäjälle.
Sianlihan kohdalla on jo valmiiksi ylituotantoa ja Venäjän viennin tyrehtyminen johtanee hintojen laskuun.
Suomessa pakotteet osuvat todennäköisesti pahiten meijeriyhtiö Valioon. Suomen elintarvikeviennin arvo oli vuonna 2013 noin 1,6 miljardia euroa, josta Venäjän viennin osuus oli peräti 430 miljoonaa. Iso osa viennistä kuuluu Valiolle.
”Pakotteiden laajuus oli valtava yllätys. En olisi ikinä uskonut, että se pistetään kerta kaikkiaan täysin poikki”, Valion Venäjän markkinoista vastaava johtaja Mika Koskinen sanoi Helsingin Sanomille.
Koskisen mukaan Valio ryhtyy etsimään maitotuotteille muita markkinoita. Maitoa aletaan myös jalostaa aiempaa enemmän juustoiksi ja erilaisiksi teollisuustuotteiksi, esimerkiksi maitojauheiksi.