Venäjän tuontikiellosta kärsiviä maaseudun yrittäjiä tuetaan jo tänä vuonna

Hallitus päätti budjettiriihessään, että Suomi varautuu maataloudelle Venäjän tuontikiellosta aiheutuvien tappioiden korvaamiseen 20 miljoonalla eurolla jo tämän vuoden aikana.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon (kok.) mielestä on erittäin tärkeää, että rahat saadaan lisätalousarvion kautta käyttöön tämän vuoden aikana.

Orpon mukaan hallitus seuraa tuontikiellon vaikutuksia tarkasti ja on tarvittaessa myöhemmin valmis lisäpanostuksiin. Tuen tarkasta kohdentumisesta sovitaan pikaisesti tuottajajärjestöjen ja hallituksen välillä.

Budjettineuvotteluissa sovittiin myös 1,3 miljoonan euron kohdentamisesta elintarvikkeiden vientiohjelmaan, joka vahvistaa vientiponnisteluja uusille markkina-alueille.

– Ensimmäinen vienninedistämismatkani syyskuun alussa kohdistuu Kiinaan. Viljamarkkinat kauralle ja ohralle ovat jo Kiinaan auki, mutta sianlihan vienti vaatii vielä jatkotyötä, sanoo Orpo.

Myös Elintarvikevirasto Eviran toimintamenosäästöjen peruminen auttaa uusien markkinoiden avaamista.

Niin ikään EU ilmoitti torstaina, että se maksaa tukea myös maitosektorille Venäjän asettamien pakotteiden vuoksi.

Mainos