Venäjän eurooppalaisiin valtioihin kohdistamat ilmatilaloukkaukset kuitataan usein hybridivaikuttamiseksi. Tämä lähestymistapa ylläpitää amerikkalaisen Venäjä-asiantuntijan, professori Michael Kimmagen mukaan vaikutelmaa, että vaikka Ukrainassa raivoaa perinteinen sota, Venäjän sota muuta Eurooppaa vastaan rajoittuu niin sanotulle harmaalle alueelle.
– Tämä erottelu on kuitenkin harhaanjohtava. Olisi parempi käsittää Ukrainan sota yhtenä sotana, jossa on erilaisia osallistumisen tasoja. Venäjän ilmatilaloukkaukset todistavat, että ainakaan Moskova ei tee jyrkkää eroa Euroopan ja Ukrainan välillä. Tutkijoiden onkin luovuttava erottelusta, jos he haluavat ymmärtää Venäjän ajattelutapaa, ja Euroopan maiden, jos ne haluavat saavuttaa tässä sodassa kestävän edun, Wilson Center -ajatushautomossa työskentelevä Kimmage toteaa Foreign Policy -lehdessä.
Pitkässä vastakkainasettelussa suhteessa Venäjään Euroopalla on hänen mukaansa tosiasiassa paljon paremmat kortit kuin eurooppalaisissa pääkaupungeissa usein edes ymmärretään.
– Venäjä hyökkäsi vuonna 2022 Ukrainaan ajatellen hyvinkin paljon Eurooppaa. Jos Ukraina olisi alistunut verettömästi Venäjän alaisuuteen, kuten Venäjän mielikuvitukselliset sotasuunnitelmat
ilmeisesti ennakoivat, Eurooppa olisi saattanut pelästyä ja palauttaa suhteensa Venäjään, hän sanoo.
Hyökkäys kuitenkin epäonnistui, ja Vladimir Putin on juuttunut loputtomalta näyttävään sotaan. Kimmagen mielestä Venäjällä ei ole sotilaallisia voimavaroja voittaa eikä myöskään minkäänlaista exit-strategiaa. Vielä pahempaa on Kremlin kannalta se, että Eurooppa on asettunut jokseenkin yhtenäisenä Ukrainan puolelle ja Venäjän perinteinen puolestapuhuja Saksa on muuttunut sen katkeraksi viholliseksi.
– Venäjän silmissä Eurooppa on muuttumassa aseistetuksi ja vihamieliseksi leiriksi. Euroopan pyrkimyksiä Ukrainan integraatioon on siis torjuttava jatkuvalla sotilaallisella voimalla, jotta eurooppalaiset joko luopuisivat pyrkimyksistään tai – jos se osoittautuu mahdottomaksi – tuottamalla Euroopalle seurauksia taipumattomasta asenteestaan, Kimmage toteaa.
Hän uskoo Venäjän lisäävän painetta Eurooppaa kohtaan keinoin, jotka eivät ole erityisen kalliita, mutta joiden päämääränä on kasvattaa pelkoa sodan eskaloitumisesta.
– Euroopan monet haasteet eivät suinkaan tarkoita, että se olisi tuomittu epäonnistumaan. Todennäköistä on pikemminkin se, että Moskovan pyrkimykset eskaloida tilannetta epäonnistuvat. Kuten Ukrainassa vuonna 2022, Venäjä voi tuottaa tappioita. Lopputulosta se ei voi määrätä, hän huomauttaa.
Vaikka Eurooppa ei pysty estämään Venäjän jokaista sabotaasihanketta, ilmatilaloukkausta ja kyberiskua, niihin on hänen mukaansa olemassa käytännön ratkaisuja, joista osa on sotilaallisia. Mahdolliset epäonnistumiset torjuntatoimissa vaativat kriittistä tutkiskelua, mutta niiden ei pitäisi johtaa hysteeriseen itsekritiikkiin eikä paisutteleviin arvioihin Venäjän voimasta.
Pelkästään taloudellisissa voimavaroissa ero Venäjän ja EU:n välillä on valtava: unionin jäsenmaiden yhteenlaskettu bruttokansantuote on noin kymmenkertainen Venäjän bkt:hen nähden.
– Nämä luvut eivät takaa Ukrainan voittoa. Ne kuitenkin tekevät Euroopan tappion tässä pitkittyneessä taistelussa hyvin epätodennäköiseksi. Venäjä ei kykene vakuuttamaan, eikä sillä ole tarvittavaa sotilaallista voimaa, jolla se voisi pakottaa Euroopan hyväksymään sanelemansa ehdot. Sitä ongelmaa ei ole mahdollista ohittaa lennättämällä drooneja Euroopan ilmatilassa, Kimmage sanoo.
Saksan liittokanslerin Friedrich Merzin äskettäistä lausuntoa, jonka mukaan Eurooppa ei ole rauhassa, muttei myöskään sodassa, hän pitää epäonnistuneena.
– Euroopan johtajille ja kansalaisille olisi parempi olla rehellisempiä ja suorempia: Ukrainan sota on Euroopankin sota. Se on sota siitä, onko Ukraina osa Eurooppaa. Jos katsoo, että se on, kuten useimmat eurooppalaiset johtajat kertovat katsovansa, on myös sopeuduttava siihen, että sota itsessään on täällä jo, Kimmage tiivistää.
