Venäjän kone lensi vain metrien päässä USA:n hävittäjästä lähellä Krimiä

Yhdysvalloissa tilanne tulkittiin turvalliseksi ja ammattimaiseksi.

Venäläinen sotilaskone on lentänyt vain hieman yli kuuden metrin päästä Yhdysvaltain laivaston P-8A Poseidon tarkkailulentokoneesta. Yhdysvaltain kone oli lennolla kansainvälisessä ilmatilassa Mustan meren yllä, kertoi CNN:lle Yhdysvaltain merivoimien kapteeni Pamela Kunze perjantaina.

Ohilento tapahtui tiistaina, ja sitä kuvailtiin Yhdysvaltain merivoimien toimesta turvalliseksi ja ammattimaiseksi.

– Etäisyys on vain yksi monista muuttujista, joita tarkastellaan kun määritellään, onko jokin turvallista vai ei, kertoo Pentagonin tiedottaja ja merivoimien kapteeni Jeff Davis.

– Ilmailualan ohjeistuksessa etäisyys, nopeus, korkeus, näkyvyys ja muut tekijät määrittävät sen, luokitellaanko jokin tilanne turvalliseksi tai turvattomaksi ja vastaavasti ammattimaiseksi tai epäammattimaiseksi.

Yhdysvaltain turvallisuusviranomaisten tietojen mukaan venäläinen kone oli varustettu kuudella ilmataisteluohjuksella.

Venäjän puolustusministeriön mukaan venäläiskone ”kävi antamassa tervehdyksen”. Tämän jälkeen Yhdysvaltain kone muutti lentoreittiään ja siirtyi kauemmas Venäjän rajasta.

Mainos