Verkkouutiset kertoi perjantaina Yle Pohjois-Karjalan Lieksan AutoGrillistä tekemästä uutisesta. AutoGrilli on kioski, jolla on oluen vähittäismyyntilupa.
Olutta ei kuitenkaan saa antaa ulos kioskin luukulta, vaan asiakas on tuotava takaovesta sisälle kioskiin.
Ilta-Sanomat on selvittänyt viranomaisilta, mistä on kyse. Itä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Ulla Kuosmasen mukaan ”alkoholijuomien vähittäismyyntiluvassa sanotaan, että alkoholin myynnin täytyy tapahtua sisätiloissa”.
Kuosmasen mukaan tämä on yksi syy luukkukioskien vähäisyyteen Suomessa.
Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuomisen mukaan alkoholia on saanut myydä kioskeissa vasta vuodesta 1995. Tuolloin alkoi tulla kioskeja, jotka ovat kuin kauppoja, eli niihin mennään sisälle.
– Silloin annettiin kioskeillekin lupa myydä sisätiloissa. Ja kun lakia säädettiin, tiedettiin, että Venäjällä on viinakioskeja, joista myytiin luukulta viinaa. Sen kaltaista ei haluttu Suomeen, hallitusneuvos kertoo IS:lle.
Hänen mielestään nykyinen laki on toimiva.
– Mielestäni myyntitapa, jossa asiakkaat tulevat oikeasti sisään on parempi kuin (että) ostetaan alkoholia lippakioskista. Sisällä näkee esimerkiksi asiakkaan myyntikunnon ja iän hyvin.