Verkkouutiset

Vladimir Putin Kremlissä johtamassa hallituksensa kokousta. LEHTIKUVA/AFP Alexey Nikolsky

Shokki Kremlille – näin Swiftistä irrottaminen iskisi Venäjään

Maan riippuvuus globaalista maksujärjestelmästä on emeritusprofessorin mukaan paljon väitettyä suurempi.

Kun Venäjä oli helmikuussa 2014 miehittänyt Ukrainalle kuuluvan Krimin, lännessä käynnistyi keskustelu siitä, pitäisikö Venäjälle asetettaviin talouspakotteisiin sisällyttää myös maan sulkeminen kansainvälisen Swift-maksunvälitysjärjestelmän ulkopuolelle.

Toimenpidettä pidettiin kuitenkin liian järeänä, eikä siihen turvauduttu silloinkaan, kun Venäjä oli myöhemmin samana vuonna käynnistänyt sotatoimet Itä-Ukrainassa.

Nyt sekä Yhdysvallat että Euroopan unioni ovat viestittäneet, että jos presidentti Vladimir Putin päättää laajentaa sotatoimia Ukrainaa vastaan, hänen on syytä varautua erittäin ankariin vastatoimiin lännen taholta. Tällöin myös Venäjän irrottaminen Swiftistä saattaa hyvinkin realisoitua.

Mikäli niin tapahtuisi, sokkivaikutus olisi amerikkalaisen Georgetownin yliopiston kansainvälisten suhteiden emeritusprofessorin Harley Balzerin mukaan huomattavasti kovempi kuin jotkut asiantuntijat ovat arvioineet. On viitattu muun muassa Venäjän mittaviin kassareserveihin ja siihen, että jopa Kiinan keskuspankki on liittynyt Venäjän Swiftille luomaan SPFS-rinnakkaisjärjestelmään.

– Swiftin venäläinen vastine on kuitenkin toistaiseksi lähinnä toiveajattelua, kun taas Kiinan omaan vaihtoehtoiseen järjestelmään liittyy yhä uusia ulkomaisia kumppaneita. Kiina on useaan otteeseen torjunut Venäjän ehdotukset keskinäisestä kaupankäynnistä maiden omilla valuutoilla eikä ole niinkään halukas eliminoimaan dollareita valuuttavarannostaan, Balzer kirjoittaa Atlantic Council -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.

”Paljon melua tyhjästä”

Venäjän SPFS-järjestelmää testattiin Balzerin mukaan ensimmäisen kerran joulukuussa 2014. Maaliskuussa 2017 sen ilmoitettiin olevan toimintavalmis.

– Vaikka 23 ulkomaista organisaatiota on sopimuksellisesti ”mukana” SPFS:ssä, niistä vain 12 käyttää sitä. Kiinan hallitus ei myöskään ole kannustanut kiinalaisia pankkeja liittymään Venäjän järjestelmään. Tällä hetkellä Kiinan keskuspankki onkin sen ainoa kiinalainen jäsen, Balzer sanoo.

Venäjän keskuspankki on hänen mukaansa jo marraskuussa 2019 julistanut Venäjän ja Kiinan suunnittelevan uuden kansainvälisen maksujärjestelmän perustamista.

– Tämä on kuitenkin edelleen yksi monista samankaltaisista ehdotuksista, joita ei ole ryhdytty toteuttamaan, hän toteaa.

Vaikka Venäjän omaa SPFS-järjestelmää on kehitetty ja hehkutettu, se on Balzerin mielestä todellisuudessa paljon melua tyhjästä.

– Globaali Swift on yhä kansainvälisten transaktioiden keskeisin järjestelmä, joten jääminen sen ulkopuolelle kirpaisisi Moskovaa pahemman kerran. Vaikka Venäjä on pyrkinyt vähentämään riippuvuuttaan Swiftistä, se on edelleen haavoittuvainen. Tämäntyyppisillä talouspakotteilla yhdistettyinä sellaista teknologiaa koskeviin lisäpakotteisiin, joita Venäjä ei voi hankkia Kiinasta, olisi vakava pitkän aikavälin vaikutus.

Uusimmat
MAINOS