Venäjän ainoa vankileirimuseo sulkemassa ovensa – syytetään fasistiseksi

Neuvostoliiton aikaiseen vankileiriin perustettu museo on joutunut viranomaisten ja propagandan silmätikuksi.

1940-luvulla Uralille perustettu Perm-36 oli tuhansien Josif Stalinin vainojen uhrin ja rikollisten vankileiri. 1970-luvulla gulag-leirille tuotiin vain poliittisia vankeja: toisinajattelijoita ja intellektuelleja. Leiri suljettiin 1988 ja tyhjennettiin lopullisesti 1992.

Perm-36:ssa on 2000-luvun alusta ollut Venäjän ainoa vankileirimuseo, joka on toiminut lähinnä yksityisten lahjoitusten turvin. Nyt museo on New Republic -lehden mukaan lähellä toimintansa lopettamista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Perm-36:tta ylläpitävällä Memorial-ihmisoikeusjärjestöllä on vuodesta 2005 lähtien ollut kansainvälinen foorumi. Ulkomailta saamiensa lahjoitusten vuoksi Memorialin on nyt pitänyt rekisteröityä ja järjestöä on luokiteltu venäläisvastaiseksi.

New Republicin mukaan viranomaiset ovat useasti tutkineet Memorialin Permin toimiston ja paikallisia asukkaita on kehotettu pysymään erossa ryhmästä. Kesällä 2013 Memorialin kesäfestivaalia kiellettiin kutsumasta ulkomaisia osanottajia.

Venäjän valtiollinen NTV-tv-kanava lähetti aiemmin tässä kuussa dokumentin, joka leimasi museon fasistimyönteiseksi ja Amerikan rahoittamaksi.

”Perm 36:n tarkoitus on opettaa lapsille, etteivät ukrainalaiset fasistit eivät ole niin pahoja kuin historiankirjat heitä esittävät, samaan aikaan kun heidän lapsenlapsensa aiheuttavat Itä-Ukrainassa kansanmurhan”, dokumentissa todettiin.

Dokumentin mukaan Memorial saa varoja USA:n ulkoministeriöltä, sen väellä ei ole isänmaata ja itse leirin entiset asukkaat olivat kaikki länteen vapauduttuaan menneitä vakoojia.

Mainos