Venäjän laaja hyökkäys Ukrainaan on suistanut maan talouden suureen epävakauteen ja epävarmuuteen, arvioi Suomen Pankki ennusteessaan.
Ennusteen mukaan Venäjän bruttokansantuote laskee 10 prosenttia ja tuonti ulkomailta puolittuu viime vuodesta.
– Hyvin suuren epävarmuuden keskellä arvioimme Venäjän BKT:n supistuvan tänä vuonna kymmenesosalla eli samankokoiseksi kuin vuosina 2011−2012, ennusteessa todetaan.
Hyökkäyksen jälkeen ruplan kurssi on pudonnut noin 40 prosenttia hyökkäyksen jälkeen ja inflaatio on kiihtynyt ennätyslukemiin. Talouden ei odoteta elpyvän myöskään ensi vuonna, sillä Venäjän epävakaus, pakotteet ja omat rajoitustoimet rasittavat taloutta.
Suomen Pankin ennusteen mukaan EU-maat ja monet muut maat ovat asettaneet ennennäkemättömän suuria taloudellisia pakotteita Venäjälle. Pakotteet kieltävät monien tavaroiden ja palveluiden viennin Venäjälle sekä muutamien tavaroiden tuonnin.
– Pakotteet rajoittavat myös venäläisten pankkien, yritysten ja valtion rahoituksen saatavuutta entisestään sekä kieltävät useiden venäläisten pankkien normaalin maksuviestinnän (SWIFT) ulkomaiden kanssa, ennusteessa todetaan.
Lisäksi lukuisat ulkomaiset yritykset ovat poikkeuksellisella tavalla ryhtyneet omaehtoisesti vähentämään ja lopettamaan liiketoimintaansa ja tuotantoaan Venäjällä.
– Tuonnin arvioitu puoliintuminen tänä vuonna merkitsee taantumista 2000-luvun puolivälin tasolle, Suomen Pankki toteaa.
Ennusteen mukaan Venäjän talous on vaarassa jäädä varsin pitkäksi aikaa paljon aiempaa pienemmäksi.
– Venäjän talouteen kohdistuvan syvän epäluottamuksen, ulkomaiden pakotteiden ja Venäjän asettamien vastasanktioiden oletetaan pysyvän nykyisellään ennustejaksolla.