Venäjällä toimii yli 400 suomalaista yritystä – monet tekevät hyvää tulosta

Vaikka Venäjän öljyvetoisen talouden huippuvuodet ovat takanapäin, makrotalouden matalapaine ei ulotu kaikkiin talouden sopukkoihin.

Venäjä on yhä suuri maa ja markkina, joka tarvitsee ulkomaisia tuotteita. Venäjällä toimii yhä yli 400 suomalaista yritystä.

– Moni näistä yrityksistä kertoo tekevänsä hyvää tulosta ruplissa vaikka euroiksi muutettuna tulos laihtuukin, kirjoittaa ministerineuvos Joonas Heiskanen Suomen Moskovan-suurlähetystöstä Taloudellisten ulkosuhteiden blogissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Venäläisten kuluttajien ostovoiman lasku ei ole näkynyt esimerkiksi kahvin kulutuksen tai pikaruokaloiden suosion kasvussa. Kahvitrendin vahvistumisen myötä Pauligin Tverin paahtimo toimii täydellä teholla. Ruoka- ja juomapakkausten kulutuksen kasvusta hyötyy asemiaan Venäjällä vahvistava Huhtamäki.

Heiskasen mukaan kiinnostavia mahdollisuuksia löytyy venäläisten yritysten laiteinvestoinneista, muun muassa meriteollisuuden tai metsäteollisuuden aloilla.

– Esimerkiksi venäläinen metsäteollisuuden jätti Ilim Group on modernisoimassa tehtaitaan noin kahden miljardin dollarin arvosta, Heiskanen kertoo.

Hänen mukaansa Venäjän markkinoilla tarvitaan yhä hyviä ulkomaisia tuotteita, joiden markkinoinnissa auttaa suomalaisen laadun hyvä maine.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Venäjän talouden hiipuminen alkoi 2012–2013 öljynhinnan ollessa korkealla ja kesällä 2014 öljynhinta romahti.

Talouskriisi on merkinnyt kutistuvalle keskiluokalle pienempää palkkapussia, edullisempiin tuotteisiin siirtymistä ja ulkomaan lomien korvaamista kotimaanmatkailulla. Ulkomaiset koneet ja laitteet ovat kallistuneet ruplan romahduksen myötä.

Keväällä on virinnyt toiveikkuutta talouden elpymisestä. IMF ja Maailmanpankki ennustavat Venäjän pinnistävän ensi vuonna noin prosentin kasvuun. Venäjällä on kuitenkin edessään pidempi matalan kasvun kausi, koska rakenteelliset ongelmat rajoittavat kasvupotentiaalia.

Mainos